perjantai 1. elokuuta 2014

Kesäaamun vohvelit

Tässä tulee blogin ensimmäinen postaus! Olkaapa hyvät!

Lomalla, on aikaa syödä aamiainen ihan rauhassa. Jos mieli tekee, voi jatkaa vaikka "second breakkfastilla".



Lomalla, on aikaa hemmotella itseään ja läheisiään ja valmistaa vohveleita aamiaiselle.

Tämän aamuiset vohvelit eivät olleetkaan ihan tavallisia vohveleita. Vohvelit olivat saaneet inspiraation brasialaisesta keittiöstä ja sopivat loistavasti viljattomaan ruokavalioon.

Jauhoina taikinassa on tapiokaa. Tapioka ei kuulu joka kaupan valikoimaan Suomessa, mutta suurimmista marketeista sitä löytää. Itse käytin Farinan Tapiokatärkkelystä.

Taikinan valmistaminen sujui näppärästi yleiskoneella, aineet vain sekaisin ja vohvelirauta kuumenemaan. 

Vohvelitaikina paistui hyvin, vohveleista tuli ihanan rapsakoita ja ne olivat mukavan suolaisia. Vohveleissa maistui rapeaksi paistunut juusto.


Taikinamäärästä paistui reilu kasa vohveleita, jotka maistuivat yrtttituorejuuston ja tuoreiden kasvisten kera.




Aamiaisvohveleiden resepti:


  • 1 dl punaista maitoa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 2 kananmunaa
  • 2,2 dl tapiokatärkkelystä
  • 1 dl parmesaaniraastetta
  • 1 dl juustoraastetta
  • ripaus suolaa
  • kookosöljyä paistamiseen

Mittaa kaikki ainekset yleiskoneen kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi.
Kuumenna vohvelirauta ja öljyä pinta kevyesti kookosöljyllä.
Paista vohveleita muutama minuutti. Nauti tuoreena ja lämpöisenä.

ps. Ylijääneet vohvelit maistuivat iltapalalla pienen voisipaisun ja suolalihan kanssa.























4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä ja näyttää hyvältä

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eija. Kannattaa kokeilla jonain sunnuntaiaamuna!

    VastaaPoista
  3. Näitä on tullut paisteltua ja ovat aina yhtä ihania sellaisenaan tai jollain täytteillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat :). Viimeksi annoin muutaman hiukan kuivahtaa ja toimivat hyvin myös rapsuina kekseinä juustojen kanssa.

      Poista

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!