perjantai 12. toukokuuta 2017

Gluteeniton korileipä



Hyviä leipäreseptejä ei ole koskaan liikaa.
Tästä korileivästä on tullut yksi suosikkileivistäni.
Löytyykö sinun keittiöstäsi nostatuskori leivälle?

Minä olin haaveillut korista jo pidempään, 
muutaman kerran olin niitä kaupoissa jo pyöritellyt käsissäni.
Aina oli kuitenkin jokin muu hankinta kiilannut korin edelle.
Vihdoin ilmestyi nostatuskori myös meidän keittiöön.

Minun korini on pientä mallia.
Juuri sopiva gluteenittomalle leivälle,
joka maistuu parhaalta tuoreena.

Tässä taikinassa on jauhoina durraa, tattaria,
hirssiä ja siemennäkkärisekoitusta.
Taikinan nesteenä on omenamehu.


Jauhota nostatuskori hyvin, muotoile leipätaikina pyöreäksi 
ja nosta koriin liinan alle nousemaan.
Kumoa kohonnut leipä uunipellille ja paista kypsäksi.


 Gluteeniton korileipä

  • 1 dl durraa
  • 1 dl tattarijauhoa
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl Risentan siemennäkkärisekoitusta
  • 1 rkl psylliumia (Fiber Husk)
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • 1 ps kuivahiivaa
  • 1 rkl hunajaa
  • 3,5 dl omenamehua
  • 0,25 dl oliiviöljyä
  1. Jauhota nostatuskori(halkaisija 18 cm, korkeus 8 cm).
  2. Mittaa taikinan kuivat aineet yleiskoneen taikinakulhoon, sekoita.
  3. Kuumenna omenamehu +42 asteiseksi, sekoita hunaja ja öljy omenamehun joukkoon ja kaada seos taikinakulhoon.
  4. Anna taikinan pyöriä kymmenisen minuuttia.
  5. Kaada taikina leivonta-alustalle ja muotoile pyöreäki palloksi.
  6. Nosta taikina nostatuskoriin ja peitä liinalla. Anna leivän nousta 30 minuuttia.
  7. Kumoa kohonnut leipä uunipellille ja paista kiertoilmalla 200 asteessa n.30 minuuttia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!