keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Gluteeniton perunalaatikko

Perunalaatikko, kuinka onnistuu imeltyminen ilman vehnäjauhoja?

Sain ihanan avunpyynnön eräältä blogin lukijalta. Miten valmistaa perunalaatikkoa allergiseen joulupöytään? Alunperin olin ajatellut koekäyttää hirssiä tähän tarkoitukseen, mutta sitten löysin durraa (jee!) Punnitse&Säästä-kaupasta ja päätin testata kyseistä tuotetta perunalaatikkoon. 

Valmistin kaksi versiota, toisessa kulhossa sekoitin perunasoseen joukkoon durraa ja toisessa vain lusikallisen siirappia. Peitin kulhot kannella ja jätin imeltymään yöksi.
Durraa sisältävä kulho tuoksui hiukan herneeltä tai heinämäiseltä, kun sitä aamulla tuoksuttelin. Sekoitin molempien soseiden joukkoon suolaa, voisulaa ja maitoa + hiukan siirappia. Paistoin laatikoita uunissa noin puolitoista tuntia. 

Lopputulos oli molemmissa hyvä. Durraa sisältävä oli hiukan kiinteämpi, mutta suurta makueroa ei ollut. Eli valitse sinä, kummatkin reseptit olivat aivan toimivia. 
Ja mums', revitty (vai täytyykö suomeksi sanoa nyhtö?) hirvi toimi koekeittiön kinkunkorvikkeena perunalaatikon kyljessä paremmin kuin hyvin! 


 Vasemmalla puolella durraa sisältävä imelletty perunalaatikko
ja oikealla siirapin kera imeltynyt laatikko.

Siirappilaatikko"

"Durralaatikko" 


Gluteeniton imelletty perunalaatikko:

  • 1 kg jauhoista perunaa
  • 1 dl durraa tai 1 rkl siirappi

  • 3-5 dl maitoa
  • 1 tl suolaa
  • 50 g voita
  • siirappia
  • 0,5 tl muskottipähkinää (minä en voi käyttää, mutta ehkä sinä voit)
  1. Kuori ja pilko perunat.
  2. Keitä kuutiot kypsiksi suolattomassa vedessä.
  3. Kaada vesi pois ja soseuta perunat.
  4. Sekoita soseeseen joko jauhot tai lusikallinen siirappia.
  5. Peitä astia kannella ja anna imeltyä lämpimässä paikassa yli yön.
  6. Sekoita muutama kerta imeltymisen aikana.
  7. Lisää soseen joukkoon sulatettu voi ja maitoa niin paljon, että soseesta tulee sopivan löysää.
  8. Mausta seos suolalla, lorauksella siirappia (ja muskotilla).
  9. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Älä kaada vuokaa liian täyteen kuohumisen vuoksi.
  10. Paista 150 asteessa 1,5-2 tuntia. 


Omistan tämän reseptin Muorille.
Hänelle, joka taikoi maukasta ruoasta kuin ruoasta.


7 kommenttia:

  1. Voi ei kuinka ootkaan ihana kun jaksoit mua auttaa, ihan vierasta ihmistä :) Aivan tajuttoman iso kiitos sulle! Nyt täytyy vaan toivoa, että mun kokkailuni onnistuu yhtä hyvin kun sunkin :)) Oikein hyvää joulua sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :).
      Mukavia kokkaushetkiä ja herkullista joulua sinulle!

      Poista
  2. Jos perunat kuutioi, niin silloin perunakuutiot tolee keittää kypsiksi vähässä vedessä ja soseuttaa suoraan keitinveteen. Jos keitinvesi heitetään pois niin silloin keitinvesitappiot on aika huomattavat. Kokonaiset kuorittuina kypsennetytkin perunat suositellaan soseutettaviksi suoraan veteen keitinvesitappioiden välttämiseksi.

    VastaaPoista
  3. mitä mahtaakaan Durraa olla ,en ole ikinä kuullutkaan.Vai onko se Durum vehnää jota me täällä Ruotsissa kutsutaan.(en syö).Mutta olen Tamperelaisena kiinnostunut imelletystä perunalaatikosta joten kokeilen nyt eka kertaa siirappia yli yön.Joten kiitos reseptistä ja Hyvää Joulua sinullekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Durra on heinäkasvi ja hyvin yleisesti käytetty viljakasvi lämpöisissä maissa. Durra ei ole vehnää.
      Itse olen ostanut durrajauhoja pienistä erikoisliikkeistä.
      Hyvää joulua sinulle!

      Poista
  4. Gluteenittomat perunalaatikot valmistetaan yleisesti imeltämättä ja makeutetaan siirapilla ja myös sokerilla. Tai joskus näennäisimelletään, niin voidaan sanoa että "imellettyä perunalaatikkoa".

    Mutta on mahdollisuus valmistaa myös aitoakin imellettyä perunalaatikkoa. Gluteenittomilla "puhdas kaura" kaurajauhoilla onnistuu imeltäminen. Valmistetaan imelletty perunalaatikko tavalliseen tapaan, mutta imeltämiseen kaytetään "puhdas kaura" kaurajauhoa samaan tapaan kuin vehnäjauhoa tai ruisjauhoa tai vastaavaa jauhoa.

    Gluteenin suhteen suomalainen kauran tuotanto on kuitenkin ongelmallista. Kaytetyt viljelymenetelmät ja viljankäsittelymenetelmät aiheuttaa sen että suomalainen kaura saa gluteenitartunnan ja se ei ole täysin gluteenitonta, vaikka periaatteessa kaura on luontaisesti gluteeniton vilja. Suomalaista kaurajauhoa voi kättää "tavallisen imelletyn" perunalaatikon valmistamiseen - ja on jopa suositeltavaa kauran terveellisyyden takia. Gluteeniton imelletyn påerunalaatikon imeltäminen vaatii kuitenkin "puhdas kaura" kaurajauhoa.

    VastaaPoista

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!