sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Viljaton herkkuleipä





Juhlan aikaan kuuluu herkuttelu. 

Juhlien onnistumiseen vaikuttaa monta pientä juttua. Yksi iso tekijä on se, että kaikki tuntevat olonsa tervetulleeksi! Ruoka-allergiselle se tarkoittaa sitä, että hänen ruokavalionsa on huomioitu juhlien tarjoilussa. Pieniä suuria juttuja. 
Kaiken ei tarvitse sopia kaikille, mutta tärkeää on, että kaikille löytyy jotain. (Voiko tuota nyt vaikeammin sanoa? Ymmärsittekö pointin?)

Meillä juhlittiin tällä kertaa kesäkauden loppumista ja toivotettiin syksy tervetulleeksi. Juhlapöytään valmistui viljaton herkkuleipä, jota maustoivat:




tuore basilika


           tuore rosmariini

                       cheddarjuusto

   aurinkokuivattu tomaatti



              oliivi
                                    



Leivän resepti on muunnelma viljattomasta vuokaleivästä(klik). Puolukkasose vaihtui omenahilloon(klik) ja leipätaikinaan sekoitettiin pieniä makunautintoja. Osan jauhoista vaihdoin vaaleampiin jauhoihin. Tuloksena oli kostea, mehevä ja maistuva leipä. 



Viljaton herkkuleipä:

  • 1 dl amaranttijauhoa
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 3 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 dl Fibrex hiutaleita
  • 0,5 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl kurpitsansiemeniä
  • 1 tl suolaa
  • 3 tl soodaa
  • 5 dl piimää
  • 1,5 dl omenahilloa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • tuoretta rosmariiniä
  • tuoretta basilikaa
  • 100 g kypsytettyä cheddarjuustoa
  • 10 oliivia
  • 5 aurinkokuivattua tomaattia

Hienonna yrtit, viipaloi oliivit, pilko juusto ja tomaatit kuutioiksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon yrtit, oliivit, juusto- ja tomaattikuutiot.
Sekoita keskenään piimä, omenahillo ja oliiviöljy, lisää jauhoseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Jauhota tarvittaessa leipävuoka (itse käytin teflonpinnotteista vuokaa, jota ei tarvitse jauhottaa). Kaada taikina leipävuokaan ja paista 175 asteessa 60-70 minuuttia.
Anna leivän jäähtyä ennen leikkaamista, säilytä leipä viileässä.







Juhla alkakoon!
Hups'
joku hörppäsi jo ;).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!