sunnuntai 23. elokuuta 2015

Gluteeniton Kuningatarrulla


Elokuinen rullatorttu - no, oikeasti kääretorttu,
rullatorttu kuulostaa vaan niin paljon hyväntuulisemmalta.
Siispä takaisin keittiöön.
Kääretorttu koristeineen syntyi tarpeesta tehdä jotain kivaa.

Mikä on sinun flow-juttusi?
Asia, jolla pääset irti stressistä ja ahdistuksesta?

Minulla se on keittiö,
joskus ihan kunnon ruoan laittaminen ja joskus leipominen.
Tällä kertaa päädyin leipomaan.


Peruskääretorttu on nopea ja helppo leivonnainen,
joka on todella yksinkertainen valmistaa gluteenittomana.
Nyt lisäsin perustaikinaan sulatettua tummaa suklaata ja 
murukahvia tuomaan mokan makua.


Viikolla olemme poimineet sekä mustikoita että vadelmia niin,
että illalla ovat marjat vain vilisseet silmissä.
Niinpä torttu sai täytteekseen kuningatarmoussea ja mustikkahilloa.


Koristeiksi valmistin mansikkaruusuja ja sokerimassalehtiä.
Mansikkaruusuissa on tuoreiden mansikoiden ympärille pyöritelty pieniä 
vaaleanpunaisesta sokerimassasta tehtyjä terälehtiä.

Valkoiset lehdet painoin kaulittuun sokerimassaan 
Turun museokaupasta ostetulla leimasimella 
ja leikkasin ne irti pienellä terävällä veitsellä.
Valmiiden lehtien pintaan sivelin hiukan vihreää elintarvikeväriä.


Puutarhasta haetut tuoreet yrtit kukkineen 
viimeistelivät koristelun. 


Gluteeniton kuningatarrulla

Pohja:

  • 5 kananmunaa
  • 5 rkl sokeria
  • 5 rkl raakaruokosokeria
  • 100 g tummaa suklaata
  • 1 tl pikakahvijauhetta
  • 6 rkl perunajauhoa
  • 4 rkl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl vaniljasokeria
  1. Sulata tumma suklaa ja sekoita pikakahvijauhe sulan suklaan joukkoon.
  2. Vaahdota munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Lisää sulatettu suklaa vaahdon joukkoon kevyesti sekoittaen.
  4. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan.
  5. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille.
  6. Paista 220 asteessa 8-10 minuuttia.
  7. Levitä puhdas leivinpaperi tasaiselle alustalle ja ripotte sokeria paperin pinnalle. Kippaa valmis torttupohja nurinpäin leivinpaperille ja irrota paistoajan leivinpaperi pohjasta.
  8. Anna torttulevyn jäähtyä.
Täyte:
  • 1 dl mustikoita
  • 1 dl vadelmia
  • 0,5 dl vettä
  • 150 g vaahtokarkkeja
  • 2 dl kuohukermaa
  • 3 liivatelehteä
  • tilkka sekamehua
  • 1,5 dl mustikkahilloa
  1. Valmista täyte soseuttamalla mustikat, vdelmat ja vesi sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.
  2. Kaada marjasose paksupohjaiseen kattilaan,lisää kattilaan vaahtokarkit. Jos sinulla on käytössä isoja vaahtokarkkeja, pilko ne saksilla pienemmiksi. Lämmitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes vaahtokarkit ovat kokonaan sulaneet.
  3. Jäähdytä seos.
  4. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
  5. Vaahdota kerma napakaksi vaahdoksi. Yhdistä marjaseos kermavaahtoon kevyesti nostellen.
  6. Lämmitä tilkka sekamehua, purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne mehuun. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen täytteen joukkoon. Nosta täyte kylmään hyytymään.
  7. Levitä mustikkahillo jäähtyneen torttupohjan päälle. Levitä marjamousse mustikkahillon päälle tasaiseksi kerrokseksi.
  8. Rullaa torttupohja täytteineen rullaksi leivinpaperin avulla. Nosta hetkeksi kylmään. 
  9. Koristele haluamallasi tavalla ja tarjoile tomusokerissa pyöräytettyjen vadelmien&mustikoiden kera.


"The most important
decision you will 
ever make is to be
in a good mood"
-Voltaire-

6 kommenttia:

  1. Oi, kuinka ihana. Tuota pitääkin kokeilla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kivasta kommentista ja herkullisia kääretorttuhetkiä :)!

      Poista
  2. Tuota täytettä täytyy yhdottomasti kokeilla ensi kerralla! Tein tänään kääretorttua, mutta menin tällä kertaa perinteisellä voikreemillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo täyte on sen verran herkullista, että voisin lusikoida sitä ihan sellaisenaan ;) eli kannattaa kokeilla.
      Voikreemi toimii aina, perinteiset reseptit ovat usein niitä parhaita.

      Poista
  3. Oihh, näyttää aivan ihanalta! Täytyypä joskus kokeilla! Mutta, mitä tuo ksantaa.. öh, on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yvonne!
      Ksantaani on sokerista valmistettava luontainen sakeuttamisaine. Se korvaa sitkon gluteenittomassa leivonnassa ja antaa kuohkeutta. Kääretortun voit hyvin valmistaa ilman ksantaaniakin.

      Poista

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!