keskiviikko 31. elokuuta 2016

Perunavohvelit



Vallattoman Keittiön hävikkiviikon vinkki on perunavohvelit.
Perunavohveleihin sain upotettua hyvin edellispäivän ruoalta
jääneet keitetyt perunat.
Lisäsin taikinaan paketillisen parmankinkkua
ja puolikkaan paketillisen sulatejuustoa makua tuomaan.

Vohvelitaikina valmistui nopeasti yleiskoneella 
ja siitä tuli melko tuli paksua.
Reilusta ruokalusikallisesta taikinaa paistui rapea vohveli.

Me söimme vohvelit tacojen tyylisesti.
Täytteeksi oli tarjolla jauheliha-tomaattikastikketta,
pilkottuja kasviksia, juustoraastetta ja kermaviilikastiketta.
Luulenpa, että vohvelit toimisivat hyvin 
myös savukalamoussen kanssa.



Perunavohvelit
  • 800 g keitettyjä perunoita
  • 1 pkt (80g) parmankinkkua
  • 2 kananmunaa
  • 125 g Italian style sulatejuustoa (Koskenlaskijaa)
  • 2 dl kermaa
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 1/2 tl savupaprikajauhetta
  1. Mittaa kaikki aineet yleiskoneen leikkuuterällä varustettuun kulhoon ja sekoita taikina tasaiseksi.
  2. Lämmitä vohvelirauta, nosta lusikoiden avulla reilu ruokalusikallinen taikinaa vohveliraudalle ja paista taikina rapsakaksi vohveliksi.
  3. Tarjoile vohvelit lämpiminä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!