torstai 29. tammikuuta 2015

Gluteenittomat suklaahippumuffinssit


Joskus inspiraatio iskee aamulla. Niin kävi tällä viikolla, kun työvuoro alkoi hiukan myöhempään. Ehdin leipoa aamulla ennen töihin lähtöä muffinsseja työpaikan tiimipalaveriin. Pieni vaiva, iso ilo.

Muffinssien reseptin pohjana toimi Suklaaunelmat-kirjan resepti Isot suklaaraevuokaleivokset. Vaihdoin jauhot gluteenittomiin ja lisäilin  reseptin aineksiin vaniljatangon siemenet ja lusikallisen tummaa rommia. Taikinan aineet mitataan kerralla kulhoon ja sekoitetaan vatkaimella kuohkeaksi. Suklaahiput, jotka lisätään viimeisenä, olin ostanut tällä kertaa paikallisesta suklaapuodista (klik).

Muffareiden tultua uunista, asettelin palan valkosuklaata kunkin kuuman muffinssin päälle. Odottelin minuutin verran ja levittelin sulaneen suklaan muffinssien pinnalle. Verrattoman helppo ja nopea tapa kuorruttaa muffareita. 






 Gluteenittomat suklaahippumuffinssit:
(12 kpl)

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 0,5 dl kookosjauhoa
  • 0,5 dl perunajauhoa
  • 1,5 dl hirssijauhoa
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 1 vaniljatangon siemenet
  • 1 rkl tummaa rommia
  • 1 dl suklaahippuja
  • 12 palaa valkosuklaata
  • nonparelleja/koristerakeita
  1. Vuoraa muffinipellin (12 kpl) kolot muffinivuoilla.
  2. Mittaa kaikki taikinan ainekset suklaahippuja lukuunottamatta taikinakulhoon ja sekoita sähkövatkaimella kuohkeaksi taikinaksi.
  3. Sekoita suklaahiput taikinan joukkoon.
  4. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 190 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.
  5. Kuorrutus: aseta 1 suklaapala kunkin kuuman muffinssin pinnalle ja anna sulaa minuutin verran. Levitä suklaata pikkulusikalla ja ripottele koristerakeita sulan suklaan pinnalle.
  6. Nosta muffinssit ritilälle jäähtymään.
  7. Nauti hyvien tyyppien kanssa!



"BakE
tHe woRLd
a BEtter
pLace"



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Mango-appelsiinismoothie


EAt
GoOD
FeeL
gOOD "


Flunssaa siellä, angiinaa täällä, noroa tuolla...
Tuntuu siltä, että tauteja on liikkeellä riittävästi. Mikä on sinun keinosi pysyä terveenä? Vinkkaa kommenttikenttään parhaimmat vinkkisi.
Minä yritän pestä käsiä, syödä vitamiineja ja ennenkaikkea monipuolista ruokaa. Viikonloppuna tein pitkästä aikaa smoothieta. Ne, jotka seuraavat Vallatonta Keittiötä Instassa ovat varmaan huomanneet, että aamupalat ovat olleet pitkään puurovoittoisia.
Viikonloppuna oli ohjelmassa varsin paljon talkoohommia, joten aamupalasta oli saatava ekstramäärä virtaa päivään.


Harmaa ilma ulkona suorastaan vaati aurinkoenergiaa lasiin. Mangokuutioita, appelsiiniä, tyrniä, nokkosta ja hunajaa. Lisäsin hunajan smoothien sekaan, jotta nauttisin sen kerrankin ilman kuumennusta. Yleensä sekoitan hunajan kuuman teen joukkoon. Joukkoon vielä chiasiemeniä hyvin hyytelöityneenä ja kreikkalaista jogurttia.



Mango-appelsiinismoothie:
(2 lasillista)

  • 1 rkl chiasiemeniä
  • 1-2 (n.1,5 dl)appelsiinin puristettu mehu
  1. Purista illalla appelsiineista mehu ja sekoita chiasiemenet mehun joukkoon. 
  2. Nosta yöksi jääkaappiin hyytelöitymään.
  • 1,5 dl mangokuutioita (pakaste)
  • 1 appelsiini
  • 1 rkl tyrnimarjoja
  • 1 tl kuivattua nokkosta
  • 1 rkl laadukasta hunajaa
  • 2 dl kreikkalaista jogurttia
  1. Kaada tehosekoittimeen chiahyytelö ja lisää joukkoon jogurtti, jäiset mangokuutiot, kuorittu appelsiini, tyrnimarjat, nokkonen ja hunaja.
  2. Hurauta tasaiseksi smoothieksi ja nauti.


Linkkejä smoothien raaka-aineista:

perjantai 23. tammikuuta 2015

Mangosiiderikana kera tattikvinoan


Valmistin tämän ruoan viime lauantaina. Apukokki pyöri keittiössä tyhjäämässä tiskikonetta samanaikaisesti ja ilmeisesti seuraili sivusilmällä puuhiani. Lopulta hän kysyi, että: "Teetkö tota ihan päistäsi?" Siispä vastakysymys oli: "Tarkoititko päästäsi vai päissäsi?"

No, selvinpäin kokkailin ja ihan päästäni. Parhaimmat keitokset syntyvät, kun ei niin turhan tarkkaan suunnittele ja virittele. Nyt teki mieli kanaa, sellaista pinnaltaa rapeaksi paistunutta, mutta sisältä mehevää. Kokonaisena kypsytetyt sipulitkin kuulostivat mielessä herkuilta. Makua vuoka sai mangokuutioista, joita löysin pakasteena Lidlin pakastealtaasta. Liemeksi kaadoin aitoa siideriä, joka sekin on Lidlin valikoimaa. En pidä "limppari"siidereistä vaan niistä aidoista, käyneeltä omppumehulta maistuvista, joihin ei ole lisätty mitään ylimääräistä.

Kanavuoan lisukkeeksi valmistin kvinoaa/quinoa, jonka maustoin pakastamillani herkkutattikuutioilla ja kuivaamallani nokkosella. 
Joko minulla oli hirvittävä nälkä, jolloin pienet kivetkin maistuvat hyviltä tai sitten tämä ruoka vain onnistui hyvin. Törkeen hyvää!



Mangosiiderikana:

  • 8 kpl maalaiskananpojan paistipalaa (klik)
  • 8 kokonaista sipulia
  • 1 rkl kuivattua persiljaa
  • mustapippuria ja suolaa myllystä
  • 300 g mangokuutioita (pakaste)
  • makeaa chilikastiketta
  • 1 appelsiinin puristettu mehu
  • oliiviöljyä
  • ruokosokerisiirappia
  • 2 dl aitoa siideriä
  1. Mausta paistipalat suolalla ja pippurilla ja laita uunivuokaan.
  2. Kuori sipulit ja asettele vuokaa kanapalojen väleihin.
  3. Kaada jäiset mangokuutiot vuokaan kanojen ja sipulien joukkoon.
  4. Purista appelsiinistä mehu ja kaada mehu vuokaan kanojen päälle.
  5. Ripottele vuokaan reilusti persiljaa.
  6. Valuta tasaisesti kaikkien päälle chilikastiketta, siirappia ja oliiviöljyä.
  7. Lisää vielä siideri.
  8. Paista uunissa kiertoilmalla 180 asteessa 45 minuuttia.

Kvinoalisuke:
  • 2 dl kvinoaa
  • 4 dl vettä
  • suolaa

  • öljyä+voita
  • 2 dl herkkutattikuutioita
  • 1 tl kuivattua nokkosta
  • 1 tl kuivattua persiljaa
  • 2 valkosipulinkynttä puristettuna
  1. Sulata paistipannulla nokare voita ja lisää joukkoon loraus oliiviöljyä.
  2. Lisää kuumalle pannulle tattikuutiot, kypsennä.
  3. Mausta sienet nokkosella ja persiljalla, purista joukkoon valkosipulinkynnet.
  4. Keitä kvinoa ohjeen mukaisesti kypsäksi.
  5. Lisää kypsyneen kvinoan joukkoon tattiseos ja pyöräytä seosta hetki kuumassa kattilassa.
  6. Tarjoile kanavuoan kera.


"This much I know.
If you are what you eat,
then I only wanna eat
the good stuff."
-Ratatouille-


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Gluteeniton päärynäpiirakka

Tuleeko sinun osteltua kaappeihisi "kivoja" elintarvikkeita, kun törmäät niihin kaupassa tai luet niistä?
Minä olen aika hyvä tuossa puuhassa. Toiset viihtyvät kenkäkaupoissa, minä viihdyn ruokakaupoissa. Nyt huomasin, että laatikosta löytyi avaamaton pussi raakakaakaojauhetta ja tölkki karamellisoitua maitotiivistettä.

Näistä tuotteista muodostui runko päärynäpiirakalle.
Olisin mielelläni ripotellut sinihomejuustoa piirakan täytteeseen, mutta ajattelin tällä kertaa Kriittisiä Ruokailijoita ja lisäsin homejuuston lautaselle vasta tarjoiluvaiheessa. Yhdistelmä toimi hyvin ellei jopa erinomaisesti, koska piirakasta ei tullut erityisen makeaa. 





Gluteeniton päärynäpiirakka:

Pohja:

  • 125 g voita
  • 125 g maitorahkaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 dl durraa
  • 0,5 dl raakakaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl luomukanelia
Täyte:
  • 2 kypsää päärynää
  • 125 g maitorahkaa
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 1 kananmuna
  • 1 tlk (397g/307ml) karamellisoitua maitotiivistettä
  • 1 rkl perunajauhoa
  1. Valmista pohja sekoittamalla huoneenlämpöinen voi, rahka ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi.
  3. Painele pohja jauhotetuin käsin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  4. Kuori ja viipaloi päärynät. Asettele päärynäviipaleet piirakkapohjan päälle.
  5. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada seos tasaisesti päärynäviipaleiden päälle.
  6. Paista 180 asteessa n.40 minuuttia.
  7. Anna piirakan jäähtyä ja herkuttele sinihomejuuston kera.






maanantai 19. tammikuuta 2015

Gluteenittomat vaniljapullat



Voihan pullanhimo! Luulenpa, että syytän vaiko kiitän? tästä himosta Gluteenitonta leivontaa-blogia ja sen herkullisia Instakuvia! Monet vuodet olen pärjännyt ilman pullaa ja haistellut vain kateellisena muiden pullantuoksuja.

Nyt en voinut enää vastustaa kiusausta kokeilla, että onnistuisinko?!?
Alkuperäisen reseptin löydät Gluteenitonta leivontaa(klik)-sivulta.
Hankalin osuus oli korvaavan jauhoseoksen keksiminen. Voi, kuinka helppoa olisikaan, kun voisi käyttää valmiita seoksia.

Päädyin valitsemaan mahdollisimman vaaleita jauhoja; hirssiä, durraa, kookosta, tapiokaa ja pofiberiä. Psylliumia tuomaan sitkoa ja ksantaania, jotta pullat pysyisivät koossa. Pullien täytteeksi valmistin vaniljakreemiä valmiista jauheesta. Vaniljakreemistä olen kirjoitellut tänne (klik).


Taikina vaikutti valmistamisen jälkeen hiukan tahmealta. Mutta jauhotin leivonta-alustan reilusti hirssijauholla ja kaadoin taikinan alustalle. Reilusti jauhoja taikinan pinnalle ja taikinan vaivaus käsin. Tämän jälkeen taikina oli helppo kaulita ja rullata täytteen levittämisen jälkeen. 
En kohottanut taikinaa ennen leipomista, vaan vasta valmiina pullina pellillä.




 Gluteenittomat vaniljapullat:
(n. 16 kpl)

  • 3 dl maitoa
  • 25 g tuorehiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 rkl kardemummaa
  • 2 tl psylliumia
  • 1 muna
  • 2,5 dl hirssijauhoa
  • 2,5 dl durraa
  • 1 dl kookosjauhoa
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 0,5 tl ksantaania
  • 0,5 dl pofiberiä
  • 100 g voita sulatettuna
  • 1 dl vaniljakreemijauhetta
  • 3 dl vettä
  • kananmuna pullien voiteluun
  1. Valmista vaniljakreemi ohjeen mukaan.
  2. Sulata voi ja siirrä sivuun jäähtymään.
  3. Murenna hiiva yleiskoneen taikinakulhoon.
  4. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada hiivan päälle. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maitoon.
  5. Lisää kulhoon suola, sokeri, kardemumma ja psyllium.Sekoita.
  6. Pysäytä kone hetkeksi ja anna psylliumin turvota muutama minuutti.
  7. Lisää kananmuna taikinaan.
  8. Sekoita jauhot keskenään.
  9. Lisää puolet jauhoista koko ajan sekoittaen, lisää voisula ja loput jauhot.
  10. Anna taikinan pyöriä kunnolla.
  11. Kaada taikina hyvin jauhoitelulle leivinalustalle, ripottele jauhoja taikinan päälle ja vaivaa taikinaa käsin.
  12. Kauli taikina levyksi jauhoitetulla alustalla.
  13. Levitä vaniljakreemi taikinalevylle ja rullaa "kääretortuksi". 
  14. Leikkaa terävällä veitsellä n.1,5cm siivuja ja nostele siivut pullavuokiin.
  15. Kohota pullia lämpimässä paikassa liinan alla puoli tuntia.
  16. Voitele kohonneet pullat kananmunalla ja paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.



sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Maa-artisokkakeitto


Onko maa-artisokka sinulle tuttu raaka-aine?
Minä tutustuin maa-artisokan mukuloihin, kun Kriitinen Ruokailija toi niitä minulle pussillisen ystävänsä äidiltä. Tuon ensimmäisen pussillisen jälkeen olen ostanut mukuloita useamman kerran. Maa-artisokan maku on ihanan pehmeä ja pähkinäinen. Meillä suosikkikeittoihin kuuluu samettisen pehmeä maa-artisokkakeitto.



MAA-ARTISOKKA maa_artisokka(Helianthus tuberosus)
Maa-artisokka on peräisin Pohjois-Amerikasta, josta se tuotiin Eurooppaan 1600-luvulla. Maa-artisokan kasvu vie pitkän aikaa, ja artisokkasato korjataan vasta myöhään syksyllä. Maa-artisokan voi jättää myös maahan talvehtimaan ja korjata seuraavana keväänä.
Maa-artisokan mukulat ovat pieniä ja epäsäännöllisen muotoisia. Ohut kuori on väriltään ruskehtava, hedelmäliha valkea ja mehukas. Miedonmakuisen maa-artisokan sisältämät hiilihydraatit ovat suurelta osin inuliinia, joka hajoaa elimistössä fruktoosiksi. Siksi maa-artisokat sopivat erittäin hyvin diabeetikkojen ruokavalioon. Maa-artisokka sisältää myös runsaasti ravintokuitua ja hivenaineita, erityisesti rautaa, eikä lainkaan rasvaa.
Lähde: www.kasvikset.fi (klik) 



Maa-artisokkakeitto:
(neljälle)

  • 500 g maa-artisokan mukuloita
  • 3 keskikokoista perunaa (jauhoinen lajike)
  • vettä
  • 2 dl kuohukermaa
  • suolaa ja valkopippuria
  1. Kuori ja paloittele maa-artisokat ja perunat.
  2. Laita lohkot kattilaan ja lisää vettä niin paljon, että lohkot peittyvät.
  3. Keitä lohkot kypsiksi.
  4. Soseuta lohkot keitinliemeen sauvasekoittimella.
  5. Lisää kerma ja kiehauta keitto.
  6. Mausta suolalla ja valkopippurilla.




lauantai 17. tammikuuta 2015

Sinihomejuustoa ja punajuuria


Mikä on sinun keittiösi yleisin lisuke ruoalle?
Vallattomassa keittiössä pyritään käyttämään vaihdellen kotimaisia juureksia. Tällä kertaa porstuan korissa oli pussinpohjallinen punajuuria ja jääkaapissa paketillinen Peltolan(klik) sinihomejuustoa. Mausteeksi punajuurivuoat saivat tuoretta rosmariinia ja mustapippuria. Päälle loraus oliiviöljyä ja vuoat uuniin.

Kuten kuvista huomaat, olen koukoussa uusiin pikkuvuokiini, jotka löysin Kaunis Coto(klik)-liikkeestä. Annosvuoissa punajuuret kypsyivät nopeasti ja tasaisesti. 





Punajuurivuoat:
(4 annosta)

  • 400 g kuorittuja punajuurikuutioita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • mustapippuria myllystä
  • oksa tuoretta rosmariiniä
  • sinihomejuustoa
  1. Kuori ja pilko punajuuret.
  2. Jaa kuutiot neljään uuninkestävään annosvuokaan.
  3. Pyöräytä myllystä mustapippuria kuhunkin vuokaan ja nypi tuoreesta rosmariinioksasta lehdet punajuurien joukkoon.
  4. Valuta 0,5 rkl:sta oliiviöljyä/vuoka punajuurikuutioiden päälle.
  5. Murusta sinihomejuustoa vuokien pinnalle makusi mukaan, enemmän taikka vähemmän.
  6. Nosta vuoat uuniin ja kypsennä 200 asteessa n. 20 minuuttia.
  7. Tarjoa lisukkeena.


Täältä voit kurkata (klik), mitä kaikkea punajuuri sisältää.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Mansikka-limerahka

Mansikkarahkaa...
Normi jälkiruokakin nousee uudelle tasolle, kun sen tuunaa maistumaan limeltä ja tarjoilee kauniista astioista. 
Kriittiset ruokailijat ovat huonoja pakastemarjojen syöjiä. Kesällä syövät kyllä litrakaupalla marjoja, kun marjat ovat tuoreita. Niinpä pakastemarjoille on keksittävä muotoja, joissa ne uppoavat muidenkin kuin minun vatsaani.

Muistakaapa siis syödä pakastimenne tyhjiksi ennen uutta satokautta!
Reseptin sokerimäärää voit vähentää tai jättää sokerin kokonaan pois, jos vietät kevennettyä tammikuuta tai ihan kokonaan sokeritonta elämää. Myös kookossokeri on kokeilemisen arvoista.





Mansikka-limerahka:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 vaniljatanko
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 rkl lime curdia
  • 0,5 dl sokeria
  • 4 dl pakastettuja mansikkalohkoja
  1. Kaada kuohukerma vatkausastiaan.
  2. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet kerman joukkoon.
  3. Vaahdota kerma ja lisää vaahdon joukkoon rahka, sokeri ja lime curdi. Sekoita vaahto tasaiseksi.
  4. Lisää vaahtoon hiukan kohmeiset mansikkalohkot.
  5. Jaa rahka annoskulhoihin ja koristele pakastekuivatuilla marjoilla.



Mansikkavaahdon ihanaiset kulhot löysin Kaunis Coto (klik) liikkeestä. Ihan vain vinkiksi, jos joku kokee samanlaista intohimoa astiashoppailuun kuin minä. Kulhot ovat Ib Laursenin tuotantoa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hortanäkkäri eli gluteeniton nokkosnäkkileipä


Instagram on inspiroiva paikka. Ihania kuvia ja inspiraatiota omaankin keittiöön. Innostuin leipomaan näitä näkkäreitä täysin Maikkilan näkkärikuvien innoittamana.
Oletkos joskus etsinyt juustojen kaveriksi keksejä, jotka eivät sisällä kotimaisia viljoja, riisiä eivätkä maissia? Voin kertoa, että helpommalla pääsee, kun leipoo itse.



Valitsin näkkäreiden jauhoiksi tattaria ja durraa. Lisäksi sekoitin taikinaan reilusti kesällä kuivaamaani nokkosta. Taikinan sekoitin alkuun reikäkauhalla. Mutta hyvin äkkiä totesin, että käsin vaivaamalla saisin taikinan kunnolla valmiiksi. Tuloksena olikin pehmeä, hyvin vaivaantunut taikina, jonka nostin vartiksi jääkaappiin tekeytymään. Taikina oli helppo kaulita, eikä jauhoa tarvinnut juurikaan käyttää kaulinvaiheessa.


Minun näkkäreistä tuli tällä kertaa, niin kerro sinä, minkä muotoisia? 
Apukokki oli valmistanut minulle ihan itse hauskan muotoisen muotin.



Taikinasta oli helppo ottaa muotilla haluamani muotoisia leipäsiä.
 Näkkäreiden päälle ripottelin vielä sesamin- ja unikonsiemeniä makua tuomaan.


Hortanäkkäri eli 
gluteeniton nokkosnäkkileipä:

  • 2 dl vettä
  • 4 dl tattarijauhoa
  • 2 dl durraa
  • 1 tl psylliumia
  • 2 rkl kuivattua nokkosta
  • ripaus suolaa
  • 100 g voita sulatettuna
  • siemeniä leipien pinnalle
  1. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään.
  2. Lisää kulhoon vesi ja voisula.
  3. Sekoita ja vaivaa taikina käsin valmiiksi. Taikina on valmista, kun se on yhtenäinen kulhoon tarttumaton taikinapallo.
  4. Nosta taikina vartiksi jääkaappiin tekeytymään.
  5. Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele muotilla/leikkaa haluamasi mallisia näkkäreitä.
  6. Nostele valmiit leipäset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, pistele leipäset haarukalla ja ripottele päälle siemeniä.
  7. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.
  8. Anna jäähtyä ja nauti juustojen kaverina. Maistuvat hyvin myös juuston ja kinkkusiivun kanssa aamupalalla tai keiton seurana.



perjantai 9. tammikuuta 2015

Mustapapuspagettia, uunipunajuuria ja vuohenjuustoa persiljapestolla

Oletko jo tutustunut mustapapuspagettiin?
Tämä spagetti on minun ehdoton suosikkini kaikista maistamistani gluteenittomista/viljattomista pastoista. Mustapapuspagettiin jää suorastaan koukkuun!
Tällä kertaa paahdoin spagetin kaveriksi uunissa punajuurilohkoja. Annos sai makua vuohenjuustosta ja lehtipersiljasta valmistetusta pestosta. Pakastan kesällä oman maan persiljaa mahdollisimman paljon talven varalle. Niinpä pakastimesta on helppo napata annospussi persiljaa ja valmistaa siitä maukas kastike.


"A la eco -papupastat sopivat suurimmalle osalle ihmisistä, koska ne ovat luontaisesti gluteenittomia, vegaanisia eivätkä ne sisällä kananmunaa. Papupasta on myös keitettyjä papuja hellempi ruoansulatukselle ja lempeämpi valinta vatsallesi. Papupastan sisältämät hiilihydraatit ovat hitaita, ja proteiini ja kuidut pitävät kylläisenä pitkään."



Uunipunajuuret:
  • 500 g kuorittuja punajuurilohkoja
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria
  1. Kuori ja lohko punajuuret.
  2. Pyöräytä lohkot oliiviöljyssä.
  3. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.
Persiljapesto:
  • 2 rkl luomukurpitsansiemeniä
  • 2 dl lehtipersiljasilppua
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 limetin mehu
  • mustapippuria ja suolaa myllystä
  1. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja pyöräytä tasaiseksi kastikkeeksi joko sauvasekoittimella tai tehosekoittimella.
Lisäksi tarvitset:
  • 1 pkt mustapapuspagettia
  • 180 g vuohenjuustoa
  1. Kypsennä spagetti ohjeen mukaan.
  2. Revi/pilko vuohenjuusto paloiksi.
  3. Kokoa annokset. 
Vallattomassa Keittiössä näistä määristä valmistui 4 annosta.




"What could be more important than
a little something to eat?"
Winnie the Pooh

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Rommiaprikoosi-kaakut kera jäätelön ja suolaisen karamellikastikkeen

Tämän postauksen kirjoitin, kun joku kyseli, että saanko aina leipomukset onnistumaan näillä "ihme"jauhoilla?



Ha-haa, aina hommat keittiössä eivät mene niinkuin Römsöössä.
Ajatuksena oli leipoa pikkuleipiä, keksejä, joihin antaisi makua rommissa maustuneet aprikoosinpalaset. Taikina näytti hyvältä ja leipoitui kauniisti. Mutta, mutta...
Joko taikinassa oli liian vähän jauhoja tai sitten tuo rommi muutti koostumusta sen verran, että pikkuleivät levisivät mataliksi lätyiksi. Maku oli loistava, ja sehän on pääasia, vai mitä? Mutta koostumus oli liian hapero, jotta niitä olisi voinut kekseinä rouskutella.
Niinpä entiset pikkuleivät muuntuivatkin herkullisen jälkiruoan kaakuiksi. Kaakkujen väliin pyöräytin vaniljajäätelöpallot ja suolainen karamellikastike kruunasi annokset.
Siis, näitähän minä rupesinkin tekemään, enkö vain? Kauniin pitsiset reunat kaakuissa, jotka kaartuvat nätisti jäätelöpallojen ylle.

Jos uskallat lähteä kokeilemaan näiden leipomista ja onnistut paremmin kuin Vallaton Keittiö, niin laitahan kommenttia tulemaan.


     

Rommiaprikoosi-kaakut:
(n. 30 kpl)
  • 15 kuivattua aprikoosia
  • o,5 dl rommia

  1. Pilko aprikoosit pieniksi paloiksi ja mittaa rommi aprikoosinpalojen pälle kulhoon. Peitä kulho kelmulla ja anna palojen maustua yön yli.

  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 1,5 dl teff-jauhoa
  • 1,5 dl hirssijauhoa
  • 1 rkl perunajauhoa
  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1 rkl psylliumia
  • 1 tl vaniljaa
  • 0,5 dl kermaa
  • 1 dl suklaahippuja
  1. Paloittele huoneenlämpöinen voi paloiksi ja vaahdota sokerin kanssa.
  2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahtoon.
  3. Lisää kerma taikinan joukkoon.
  4. Lisää lopuksi taikinaan aprikoosinpalaset ja suklaahiput.
  5. Sekoita taikina tasaiseksi.
  6. Ota taikinasta teelusikalla kökkäre kämmenelle, pyöräytä palloksi ja litistä tasaiseksi keksiksi.
  7. Asettele keksit leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, jätä keksien väliin leviämisvara.
  8. Paista 225 asteessa 5 minuuttia.
  9. Anna keksien jäähtyä rauhassa leivinpaperin päällä tasaisella alustalla.
  10. Kokoa jälkiruoka-annoksiksi.
ps. Muistithan ostaa jäätelöä?


Suolaisen karamellikastikkeen keität helposti itse
paksupohjaisessa kasarissa.
Keitä karamellikastike ajoissa, jotta se ehtii jäähtyä rauhassa.
Alkuperäisen ohjeen löysin täältä (klik).

Suolainen karamellikastike:
75 g voita
50 g fariinisokeria
50 g taloussokeria
50 g siirappia
1,25 dl kuohukermaa
0,5 tl suolaa


1.Sulata paksupohjaisessa kasarissa voi, sokerit ja siirappi.
2.Anna pulputtaa miedolla lämmöllä muutama minuutti.

3.Lisää kattilaan kerma ja suola.
4.Anna kastikkeen jäähtyä.




"Live
Love
Bake"