Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustapippuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustapippuri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. elokuuta 2015

Perunakakku


Voi, miten olen nauttinut näistä elokuun aurinkoisista päivistä!
Ruokaa, juomaa ja ystäviä.
Niin viime sunnuntainakin, ihan yllättäen.
Itseasiassa nuo ennalta suunnittelemattomat kyläilyt ovat kaikkein parhaita.
Onneksi ruokaa oli riittävästi ja kaikki saivat vatsansa täyteen.

Olin saanut mummolasta pussillisen perunoita ja 
ajattelin hyödyntää ne heti, 
vasta maasta nostettuina.
Perunat ovat jauhoista lajiketta ja hajoavat helposti keitettäessä.
Niinpä pesin ne puhtaiksi, viipaloin ja valmistin niistä perunakakun.

Perunakakku valmistetaan vuokaan ja kumotaan tarjolle.
Minun perunakakkuni sai makua paahdetun sipulin makuisesta tuorejuustosta, 
timjamista, rosmariinista ja mustapippurista.


Perunakakku

  • 1,5 kg perunaa
  • 50 g voita
  • 2 dl kermaa
  • 1 rasia (200g) Creme Bonjour Paahdettu sipuli-tuorejuustoa
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • 1 tl mustapippurirouhetta
  • 2 tl suolaa


1. Pese ja kuori perunat tarvittaessa.

2. Viipaloi perunat tasaisiksi ohuiksi viipaleiksi. 
Minä käytin viipalointiin mandoliinia.


3. Vuoraa vuoka leivinpaperilla.
Minä käytin irtopohjaista kakkuvuokaa.

4. Levitä voi ohuina lastuina vuoan pohjalle.
Voista voi leikata helposti ohuita lastuja juustohöylällä sen ollessa kylmää.


5. Sekoita mausteet ja suola keskenään.
Voit käyttää myös tuoreita yrttejä.

6. Kuumenna kerma ja tuorejuusto paksupohjaisessa kattilassa 
miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, 
kunnes juusto on sulanut kerman joukkoon.

7. Kaada seos kulhoon viipaloitujen perunoiden joukkoon ja sekoita hyvin.


8. Lado "uitetut" perunat tasaisesti vuokaan ja 
ripotte kerrosten väliin mausteseosta.


9. Kaada lopuksi kulhosta liemi perunoiden päälle.


10. Taittele leivinpaperin reunat perunoiden päälle.

11. Nosta vuoka uuniin ja paista 200 asteessa 1-1,5 tuntia, 
kunnes perunat ovat kypsyneet kunnolla.
Minun perunakakkuni oli uunissa 1,5 tuntia.

12. Nosta vuoka pois uunista ja anna kakun tekeytyä vuoassa ennenkuin kumoat sen tarjoilulautaselle.


13. Koristele valmis kakku tuoreilla yrteillä ja leikkaa terävällä veitsellä annospaloiksi.


"Be with those
who bring out 
the best of you,
not the stress of you."

torstai 23. heinäkuuta 2015

Uudensadon punajuuret


Parasta kesässä?
Tuoreet kasvikset, juurekset ja marjat!
Ostin punajuuria naatteineen ja valmistin niistä
helpon ja yksinkertaisen ruoan.


Huuhdoin punajuurien lehdet, 
pilkoin ne yhdessä muutaman lehtikaalin lehden kanssa ja 
freesasin nopeasti valkosipulilla maustetussa öljyssä.

Kuoritut ja viipaloidut punajuuret kypsyivät uunissa.
Halloum sai pintaansa väriä kuivalla pannulla,
jonka jälkeen vain kokosin annokset.
Maustoin ne mustapippurilla ja tummalla balsamicokastikkeella.


Uuden sadon punajuuret (neljälle)

  • nippu punajuuria naatteineen (5-6 punajuurta)
  • 5 lehtikaalin lehteä
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 pkt halloumia
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • tummaa balsamicokastiketta
  1. Huuhdo punajuuren ja lehtikaalin lehdet. Pilko lehdet veitsellä.
  2. Kuori punajuuret ja leikkaa viipaleiksi.
  3. Pyöräytä punajuuriviipaleet öljyssä ja asettele ne leivinpaperin päälle uunipellille. Kypsennä 200 asteessa 10-15 minuuttia.
  4. Leikkaa halloum viipaleiksi ja paista niihin kaunis pinta kuivalla pannulla. Nosta viipaleet sivuun odottamaan annosten kokoamista.
  5. Kaada pannulle oliiviöljyä, kuumenna ja lisää öljyn joukkoon puristettu valkosipuli. Lisää pannulle naatti&lehtikaalisekoitus. Freesaa lehdet öljyssä.
  6. Kokoa annokset; nostele vihreää keoksi lautasen keskelle, punajuuriviipaleita ja halloumia vuorotellen keon ympärille. Rouhaise annoksen pinnalle mustapippuria myllystä ja viimeistele balsamicokastikkeella.


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Sitrusparsat uunissa


Parsaa, parsaa.
Tämä raaka-aine on Apukokin ehdoton suosikki.
Niinpä hän osti taas pari nippua parsaa, kun poikkesimme Turun torille.

Kietaisin parsojen ympärille ilmakuivattua kinkkua.
Ladoin parsat vuokaan ja maustoin ne mustapippurilla,
tuoreella timjamilla ja limellä.


Sitrusparsat uunissa

  • 1 nippu parsaa
  • 1 pkt ilmakuivattua kinkkua
  • mustapippuria myllystä
  • nippu tuoreita timjamin oksia
  • 1 lime viipaleina
  • oliiviöljyä
  1. Kuori parsat ja leikkaa puinen tyviosa pois.
  2. Pyöräytä ilmakuivatut kinkut parsojen ympärille.
  3. Asettele parsat uunivuokaan. Rouhaise päälle mustapippuria myllystä.
  4. Laita parsojen päälle tuoreita timjanoksia ja viipaloidut limen viipaleet.
  5. Kaada viimeisenä oliiviöljyä ohuena nauhana parsojen päälle.
  6. Nosta vuoka 200 asteiseen uuniin 10 minuutiksi.



***
Nothing
brings people
together
like
good food
***

lauantai 17. tammikuuta 2015

Sinihomejuustoa ja punajuuria


Mikä on sinun keittiösi yleisin lisuke ruoalle?
Vallattomassa keittiössä pyritään käyttämään vaihdellen kotimaisia juureksia. Tällä kertaa porstuan korissa oli pussinpohjallinen punajuuria ja jääkaapissa paketillinen Peltolan(klik) sinihomejuustoa. Mausteeksi punajuurivuoat saivat tuoretta rosmariinia ja mustapippuria. Päälle loraus oliiviöljyä ja vuoat uuniin.

Kuten kuvista huomaat, olen koukoussa uusiin pikkuvuokiini, jotka löysin Kaunis Coto(klik)-liikkeestä. Annosvuoissa punajuuret kypsyivät nopeasti ja tasaisesti. 





Punajuurivuoat:
(4 annosta)

  • 400 g kuorittuja punajuurikuutioita
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • mustapippuria myllystä
  • oksa tuoretta rosmariiniä
  • sinihomejuustoa
  1. Kuori ja pilko punajuuret.
  2. Jaa kuutiot neljään uuninkestävään annosvuokaan.
  3. Pyöräytä myllystä mustapippuria kuhunkin vuokaan ja nypi tuoreesta rosmariinioksasta lehdet punajuurien joukkoon.
  4. Valuta 0,5 rkl:sta oliiviöljyä/vuoka punajuurikuutioiden päälle.
  5. Murusta sinihomejuustoa vuokien pinnalle makusi mukaan, enemmän taikka vähemmän.
  6. Nosta vuoat uuniin ja kypsennä 200 asteessa n. 20 minuuttia.
  7. Tarjoa lisukkeena.


Täältä voit kurkata (klik), mitä kaikkea punajuuri sisältää.

torstai 16. lokakuuta 2014

Hillotut suppilovahverot


Syysloma ja kirpakka syksyinen metsä.
Suppilovahveroiden etsiminen muistuttaa aarteenetsintää,
niin hyviä ne ovat piiloutumaan syksyn sävyjen joukkoon.



Nyt haluaisin jakaa teille ehdottomasti tuoksun!
Sipulia, sieniä, kanelia ja pippuria.
Istun vain keittiöjakkaralla ja nautin tuoksusta.




Reseptin hillottuihin suppilovahveroihin olen ottanut talteen jonkun lehden kulmasta vuosia sitten. Valmistan näitä joka syksy. Supparihillo on herkullista pitkään kypsytettyjen lihapatojen kanssa. Myös blinit ja hillo sopivat hyvin yhteen. 
Itse keitän sienihilloa aina tupla-annoksen kerrallaan ja useamman kattilallisen syksyn mittaan.



Hillotut suppilovahverot:

  • 2 l suppilovahveroita
  • 1-2 punasipulia
Mausteliemi:
  • 2 dl vettä
  • 1,5 dl balsamiviinietikkaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 kanelitanko
  • 10 mustapippuria
  • 1,5 dl hillosokeria
Puhdista sienet ja pilko suuret sienet pienemmiksi. Kuori sipulit ja leikkaa renkaiksi. 
Kuumenna mausteliemen aineet (ei hillosokeria) ja laita sienet ja sipulirenkaat kiehuvaan nesteeseen. Keitä n. 20 minuuttia ja lisää hillosokeri.
Jatka keittämistä vielä 10 minuuttia.
Tölkitä hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje kannet. Säilytä hillotut suppilovahverot jääkaapissa.