perjantai 28. marraskuuta 2014

Gluteenittomat piparit


Ovella kolkuttelee pikkujoulu. Meidän perheessä pikkujoulua vietetään aina ensimmäisen adventin aikaan. 
Pikkujouluun liittyy paljon traditioita, joista Kriittiset Ruokailijat pitävät tiukasti kiinni.
Pikkujoululauantaina haetaan pikkujoulukuuset omiin huoneisiin, pihakuusen kynttilät syttyvät ja ne sammuvat vasta Nuutinpäivän jälkeen. 
Piparkakkuja leivotaan koko perheen voimin tonttulakit päässä joululaulujen soidessa. Piparkakkutaloja kootaan ja koristellaan.
Paras hetki on illan hämärissä, kun porstuasta kuuluu kolinaa ja tonttu on käynyt nakkaamassa sinne pienet paketit.

Millaisia perinteitä teidän pikkujouluun liittyy?



Minä otin tänään vähän ennakkoa ja leivoin pellillisen allergiapipareita valmiiksi, jotta sinäkin saat reseptin ja voit ryhtyä jouluvalmisteluihin.
Piparimuotteja on tähän talouteen kertynyt melkoinen määrä!
Mikä on sinun lempparimuottisi? Perinteinen pipari vai jokin ihan muu?




Gluteenittomat piparkakut:
(40-50 kpl)

  • 150g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl siirappia
  • 2 tl inkivääriä
  • 2 tl luomukanelia
  • 1 tl neilikkaa
  • 0,25 tl maustepippuria
  • 2 kananmunaa
  • 2,5 dl hirssijauhoa
  • 2,5 dl teff-jauhoa
  • 1 rkl psylliumia
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl leivinjauhetta
  1. Kiehauta rasva, sokeri, siirappi ja mausteet.
  2. Lisää jäähtyneeseen seokseen vatkatut munat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  3. Anna taikinan tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
  4. Kauli taikina ohueksi levyksi jauhotetulla alustalla ja painele muoteilla pipareiksi.
  5. Paista pipareita 200 asteessa n.8 minuuttia.






"Pirre Pipari.

Pirre Pipari on piparkakku.
se on aivan ruskea.
Sen silmät, nenä ja suu
ovat sokeria.
Pirre Pipari tuli äsken uunista.
Sen tähden sillä on kuuma.
Mollanukke huomasi Pirren ja kysyi:
- Kuka sinä olet?
Saitko viime kesänä liikaa aurinkoa?
Olet aivan ruskea ja litteä.
Pirre alkoi laulaa:
- Äiti Pirre Piparin leipoi siirapista.
Silmät, nenän, pikku suun,
napit, nauhat, kaiken muun teki sokerista."

-Tynell, Hellin-



Piparintuoksuisia
leivontahetkiä!

ps.Instagramissa voit kurkistella Vallattomia jouluvalmisteluita

torstai 27. marraskuuta 2014

Hirvipyörykät ja Tattari Ramen-nuudelit



Tänä syksynä olin onnekas ja sain hirvenlihaa suoraan metsästäjältä. Jo useampana vuonna on käynyt niin, että heillä ei ole riittänyt lihaa kuin oman hirviporukan tarpeisiin.

Yksi lauantaipäivä kului lihoja putsatessa ja paloitellessa. Jauhelihaksi meni kaikki epämääräpalat, joista lihamyllyn jälkeen tulikin ihan priimatavaraa :). Yhden satsin jauhelihaa valmistin samantien lihapyöryköiksi.


Kriittisten Ruokailijoiden keskustelua ruokapöydässä:
"Onks' nää ite tehtyjä?" (hyvin epäilevällä äänellä esitetty kysymys)
"On, mut nää on ihan ylihyviä."

Miten teillä? Onko lasten mielestä einespyörykät maukkaampia kuin kotona tehdyt lihapullat?
Nämä hirvipyörykät haastoivat einespallerot ja katosivat nopeasti pannulta. Ihanaa, toteaa kokki.




Hirvipyörykät:

  • 500g hirvenjauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 125 g fetajuustoa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 1 dl kermaa
  • 1 kananmuna
  • 1 rkl kuivattua persiljaa
  • voita paistamiseen
Kastike:
  • 3 dl kermaa
  • 1 prk tomaattipyreetä
  • 1 rkl makeaa chilikastiketta
  • 1 tl oreganoa
  1. Laita jauheliha kulhoon. 
  2. Lisää lihan joukkoon kuorittu ja pilkottu sipuli ja puristettu valkosipuli.
  3. Murenna fetajuusto ja lisää taikinaan.
  4. Sekoita taikinaan kerma ja kananmuna.
  5. Mausta suolalla, pippurilla ja persiljalla. Sekoita taikina tasaiseksi.
  6. Ota ruokalusikallinen taikinaa käsiin ja muotoile lihapyörykäksi.
  7. Muotoile lihapyörykät valmiiksi, kuumenna pannulla nokare voita ja paista pyörykät.
  8. Kiehauta kastikeaineet keskenään kasarissa.
  9. Lisää kastike pannulle paistettujen pyöryköiden joukkoon ja anna pyöryköiden muhia hetki kastikkeessa miedolla lämmöllä ennen tarjoilua.



Hirvipyörykät tarjoiltiin luomutattarista valmistettujen Tattari Ramen-nuudeleiden (klik) kanssa. 
Tiesitkö, että tattarin sanotaan olevan täydellinen proteiinilähde eli se sisältää kaikki tarvittavat aminohapot. Tattari pitää myös verensokerin pitkään tasaisena ja auttaa vähentämään kolesterolia.
Niin, ja minä olen iloinen löydettyäni korviketuotteita pastalle!
Mistäkö? No Ruohonjuuren verkkokaupasta (klik) tietenkin.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Gluteeniton Omenapiirakka


Hei taas!

Vallattoman Keittiön kokki teki välikuoleman ja Apukokki on valloittanut keittiön!
Nyt on aikaa purkaa kamera ja naputella ohjeet reseptivihosta blogiin.

Pidätkö sinä glögistä? Perinteisestä, mustikkaisesta vai vuosikertaglögistä? 
Minä pidän Blossan vuosikerroista ja olin niitä tiedustelemassa jo päivää aiemmin kuin ne saapuivat, hih.
Odotin innolla juuri tämän vuoden glögiä, joka on maustettu lempimausteellani laventelilla. 
Odotus kannatti!

Glögin kaverina herkuttelimme pipareiden sijaan kanelisella omenapiirakalla. Mitä kanelia sinä käytät keittiössäsi? Kassiakanelia vai Ceyloninkanelia?
Kanelista voit lukea mielenkiintoisen kirjoituksen täältä (klik).






 Omenapiirakka:
(uunipellillinen)
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 200 g sulatettua ja jäähdytettyä voita
  • 2 dl maitoa
  • 3 dl teff-jauhoja
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljaa
  • 1 tl ksantaania
Päälle:
  • 4-6 omenaa kuutioituna
  • 2 tl luomukanelia
  • 1 rkl sokeria
  • luomu kookoslastuja
  1. Kuutioi omenat ja pyöräytä kuutioden joukkoon kaneli ja sokeri.
  2. Sekoita kulhossa kuivat aineet sekaisin.
  3. Vaahdota munat ja sokeri.
  4. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen jäähdytettyä voisulaa, maitoa ja jauhoseosta. Sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  6. Ripottele omenakuutiot tasaisesti taikinan päälle.
  7. Lisää vielä kookoslastut piirakan pinnalle.
  8. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.
  9. Nauti vaniljalla ja kanelilla maustetun kermavaahdon kera.



"Unohda päivän ongelmat ja
keskity hyviin hetkiin."



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Gluteeniton broilerpiirakka



Viikonloppu on jälleen takana ja uusi viikko edessä.
Viikonlopun aikana ehtii kuoria perunoita perunamuusiin. Ja ehtii kuoria niitä niin paljon, että muusia jää tähteeksi asti. Perunamuusi on ihana lisä suolaisen piirakan piirakkapohjaan. 

Sunnuntai-illan teehetkelle valmistui piirakka, jonka pohjaan piilotin muusin lopun. Täytteeseen valikoitui broileria, lehtikaalia, purjoa ja keltaista paprikaa. Viimeiset oman paprikan tuottamat paprikat. 
Tein tällä kertaa piirakasta reilumman kokoisen n.30x40 kokoisessa vuoassa, niinpä piirakkaa riittää maanantai-illalle salaatin kaveriksi.  Työpäivän jälkeen on ihanaa päästä helpolla ja kaivaa jääkaapista jotain valmista ruokapöytään.





Gluteeniton broilerpiirakka:

Pohja:
  • 100 g voita
  • 250 g rahkaa
  • 3 rkl parmesanraastetta
  • 1 kananmuna
  • 2 dl perunamuusia
  • 0,5 dl tattarileseitä
  • 1,5 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
Täyte:
  • öljyä paistamiseen
  • 10 cm pala purjoa
  • 300 g broilersuikaleita
  • 100 g lehtikaalia
  • 1 keltainen paprika
  • 1 rkl makeaa chilikastiketta
  • mustapippuria
  • suolaa
  • 2 tl Provencen yrttiseosta
  • 200 g kermaviiliä
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl kermaa
  • 200 g juustoraastetta
  1. Mittaa taikinakulhoon voi, rahka ja parmesanraaste. Sekoita.
  2. Lisää kananmuna ja perunamuusi.
  3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi.
  4. Painele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
  5. Valmista täyte.
  6. Leikkaa purjo renkaiksi, pilko lehtikaali ja paprika.
  7. Kuumenna öljy pannulla ja lisää purjo pannulle ja pehmennä.
  8. Lisää broilersuikaleet ja kypsennä.
  9. Lisää pannulle lahtikaali ja paprika, sekoittele ja kypsyttele tayte valmiiksi.
  10. Mausta seos suolalla, pippurilla, chilillä ja yrteillä.
  11. Kaada seos pohjataikinan päälle uunivuokaan.
  12. Sekoita kulhossa kermaviili, munat, kerma ja juustraaste.
  13. Kaada seos tasaisesti täytteen päälle.
  14. Paista 200 asteisessa uunisa 30-40 minuuttia, kunnes pinta on ssanut kauniin värin.


"House love
home"


perjantai 14. marraskuuta 2014

Maidoton ja gluteeniton talkookakku


Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö, talkoot.
Toimintatapoja, jotka tuntuvat hiukan haastavilta nykyajassa. Itselleni ne ovat itsestäänselvyys, omien harrastusteni kautta elämäntavaksi muodostunut tapa toimia. Lasten harrastukset ja koulut, tottakai osallistumme ja annamme työpanoksemme meille tärkeisiin asioihin. Mitä mieltä sinä olet? Onko vapaaehtoistyö riesa vai riemu? 

Tällä kertaa kyseessä on Steinerkoulun vuoden isoin tapahtuma; Lastenjuhlat. Siispä leivontahommia tiedossa. Ajattelin tänä vuonna kokeilla kuivakakun leipomista maidottomana ja gluteenittomana. Reseptin pohjana tai liekö paremminkin inspiraation lähteenä toimi isoäitini arkistoista löytynyt resepti "Paholaisen kakku". Melko hurja nimi, mutta muunneltunakin kakusta tuli pahuksen hyvää. Kriitinen Ruokailija ilmoitti testipalan jälkeen: "Tosi pahaa, ei voi viedä koululle. Pakko syödä ite kaikki". Täytynee leipoa yksi kakku ihan vain kotikäyttöön.


1. Voitele kakkuvuoka kookosöljyllä ja jauhota kookoshiutaleilla.


2. Sekoita kaikki taikinan ainekset kulhossa sekaisin.


3. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.


4. Paista kakku 200 asteisessa uunissa n.50 minuuttia.


5. Kakkua tarjolla Lastenjuhlien kahvilassa (klik) kahvin kera.
Tervetuloa!


Maidoton ja gluteeniton kahvikakku:

  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl psylliumia
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl vaniljaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl rypsiöljyä



torstai 13. marraskuuta 2014

Viljattomat tortillat



Tortilloja, tortilloja, tortilloja!  Vihdoin löysin reseptin viljattomiin tortilloihin. 

Kriittisten Ruokailijoiden lemppareihin kuuluvat tortillat. Tähän asti olen tyytynyt itse syömään tortillailtoina salaattia jauhelihasoosilla. Nyt sain kääriä täytteen ihanan tortillaletun sisään.

Reseptin löysin selaillessani Pinterestiä. Linkin alkuperäiseen reseptiin löydät tästä (klik).

Tapani mukaan hiukan muokkasin reseptiä mittoja muunnellessani.
Taikina toimi erittäin hyvin. Tortillat oli helppo kääntää, ne olivat hyvän makuisia ja pysyivät hyvin koossa täytteiden ympärillä.

Nams ja mums! Suosittelen!!!




Viljattomat tortillat:

(8 tortillalättyä)
  • 3 munaa
  • 3 dl kookosmaitoa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 3 rkl kookosjauhoa
  • ripaus suolaa
  1. Sekoita kulhossa munat, kookosmaito ja oliiviöljy.
  2. Sekoita toisessa kulhossa tapioka, kookosjauho ja suola.
  3. Kaada neste kuivien aineiden koko ajan sekoittaen kunnes taikina on tasaisesti sekoitettu.
  4. Paista tortillat keskilämmöllä oliiviöljyllä voidellulla pannulla.
  5. Täytä omilla lemppareillasi ja SYÖ!!!



Kohti viikonloppua:

"Eat a lot.
  Sleep a lot."




maanantai 10. marraskuuta 2014

Valkosuklainen tyrnivaahto


-Tyrniä-
-Valkosuklaata-
-Kuohukermaa-
-Mascarponea-
-Vaniljaa-


Siinä tämän yksinkertaisen ja terveellisen herkun aineet. Terveellisen sen vuoksi, että tyrnin marjoissa on erittäin runsaasti C-vitamiinia sekä A-vitamiinin esiasteita eli karotenoideja. Siemenissä olevassa öljyssä on runsaasti E-vitamiinia.

Käytin tyrnivaahdon valmistukseen kokonaisia tyrnimarjoja, jotka soseutin hienoksi sauvasekoittimella. Meillä kasvaa muutamia tyrnipensaita omassa pihassa ja niistä tulee poimittua marjat talteen kokonaisina. Valkosuklaa pehmensi tyrnin hapanta makua.







Valkosuklainen tyrnivaahto:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 100 g valkosuklaata
  • 1 vaniljatanko
  • 250 mascarponea
  • 1,5 dl kokonaisia tyrnimarjoja
  1. Mittaa paksupohjaiseen kasariin 0,5 dl kermaa, lisää joukkoon paloiteltu valkosuklaa. 
  2. Kuumenna hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut kerman joukkoon.
  3. Nosta kattila liedeltä ja lisää seokseen vaniljatangon siemenet.
  4. Anna seoksen jäähtyä.
  5. Soseuta tyrnimarjat sauvasekoittimella.
  6. Vaahdota loppu kerma vaahdoksi.
  7. Lisää vaahdon joukkoon marcarpone, kerma-valkosuklaaseos ja soseutetut tyrnit.
  8. Sekoita ja annostele vaahto tarjoiluastioihin. Nosta kylmään.
  9. Koristele muutamalla kokonaisella tyrnimarjalla ja herkuttele.



"Tyrni kasvaa hitaasti ulkosaariston avoimilla karuilla kallioilla ja puuttomilla luodoilla. Se kuuluu ensimmäisiin lajeihin, jotka valtaavat maankohoamisen paljastamaa rantaa. Tyrni on kestävä kasvi; se kestää auringonvaloa, myrskyä, kylmää ja niukkaravinteista kasvualustaa, mutta poistuu muiden pensaiden ja puiden saadessa jalansijaa. Lisäksi tyrni auttaa muita kasveja saamaan jalansijan, sillä sen juurinystyrät sitovat typpeä ja sitä kautta lannoittavat maata." 


perjantai 7. marraskuuta 2014

Lammaspata



Kohti isäpäiväviikonloppua mennään. Meillä apukokin toivomus on kunnollinen, hyvä ruoka kakkujen sijaan. Siispä lihakaupan kautta keittiöhommiin. Kakkuja sitten äitienpäivänä. 
Tässä yksi idea isänpäivälounaalle.

Karitsanpaistia pataan. Meillä syödään paljon lammasta ympäri vuoden. Tällä kertaa paloittelin paistin reilunkokoisiksi kuutioiksi ja paistoin niistä pinnat kiinni pannulla. Lihat pataan ja kaveriksi porkkanaa, sipulia, valkosipulia ja oliiveja. Mausteeksi punaviiniä, rosmariinia, timjamia, kanelia, mustapippuria ja kuusenkerkkäsiirappia.

Lihapadat eivät ole kiireisen päivän pikaruokaa, vaan vapaapäivän pitkän ja kiirettömän kypsytyksen tulos. Tämäkin pata porisi uunissa kolmisen tuntia. Padan lisukkeeksi keitin kokonaisia tattarisuurimoita, jotka maustoin valkosipuliöljyllä.





Lammaspata:

  • 1,2 kg karitsanpaistia
  • 3 porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • oksa tuoretta rosmariinia
  • n. 20 kokonaista mustapippuria
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 kanelitanko
  • 2 rkl kuusenkerkkäsiirappia
  • 2 tl merisuolaa
  • 1 dl punaviiniä
  • vettä
  • 1 prk (160g) mustia kivettömiä oliiveja
  • Maizenan tummankastikkeen suurustetta
  • 2 dl silputtua lehtipersiljaa
  1. Kuutioi paisti reiluiksi paloiksi ja paista lihoista pinnat kiinni pannulla. Siirrä lihat pataan.
  2. Kuori ja paloittele porkkanat ja sipulit. Lisää palat lihojen joukkoon.
  3. Lisää pataan oliivit, mausteet (ei persiljaa) ja punaviini. Sekoita.
  4. Täytä pata vedellä niin, että lihat peittyvät.
  5. Nosta pata uuniin 150 asteeseen n.3 tunniksi. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana ja lisää tarvittaessa nestettä.
  6. Suurusta valmis pata Maizenalla ja lisää joukkoon lehtipersiljasilppu. 
  7. Tarjoa kypsennetyn, valkosipulilla maustetun tattarin kera.



"Tärkeintä, mitä isä voi lapsilleen antaa, on rakastaa heidän äitiään."


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Lasagne tattarinuudeleista




Posti toi tilaukseni; tattarinuudeleita, mustapapupastaa, tattari-bataattinuudeleita ja tattari ramen nuudeleita. Miten ihmisen mieli voikaan iloiseksi muuttua postipaketin myötä!
Yksi paketti tattarinuudeleita päätyi kana"lasagnen" pastakorvikkeeksi. Vuokaan kanaa tomaattikastikkeessa , päälle keitetyt tattarinuudelit, mozzarellaviipaleita ja päällimmäiseksi paksua juustokastiketta. 

Uunista tulvi ihana valkosipulinen tuoksu ja vatsa alkoi kurnia tuoksun myötä vaativasti. Lounasseuraksi saapui sopivasti vilja-allerginen pikkusiskoni. 
Hyvä ruokaseura tuplaa ilon hyvästä ja maukkaasta ruoasta. Me nautimme! 
Huippuja nämä pastan korvikkeet. Kokeilehan, vaikka et vilja-allerginen olisikaan.



Lasagne tattarinuudeleista:

Broileri-tomaattikastike:
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • 300 g broilerin fileesuikaleita
  • 1 punasipuli
  • 10 cm pala purjoa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 dl vettä
  • 1 prk tomaattipyrettä
  • 0,5 dl ketsuppia
  • suolaa ja mustapippuria myllystä
  • 1 rkl persiljaa
  • 0,5 tl Zulufire-maustesekoitusta (chiliä ja paprikaa)
  • 1 rkl siirappia
Tattarinuudelit:
  • 250 g tattarinuudeleita
  • vettä
  • suolaa
  • 125 g mozzarellaa 
Juustokastike:
  • 150 g juustoraastetta
  • 2 dl kuohukermaa
  • ripaus valkopippuria
  1. Kuori ja pilko sipulit.
  2. Kuullota sipulit pannulla, lisää broilerisuikaleet, kypsennä.
  3. Mittaa sipulien ja lihan joukkoon vesi, tomaattipyre ja ketsuppi.
  4. Mausta kastike ja jätä muhimaan pienelle lämmölle.
  5. Kypsennä nuudelit ohjeen mukaisesti.
  6. Kuumenna kerma paksupohjaisessa kasarissa ja sulata juustoraaste kerman joukkoon, mausta valkopippurilla.
  7. Kaada broiler-tomaattikastike uunivuoan pohjalle.
  8. Lisää keitetyt ja valutetut tattarinuudelit vuokaan kastikkeen päälle.
  9. Viipaloi mozzarella ja asettele viipaleet nuudeleiden päälle.
  10. Kaada juustokastike päällimmäiseksi vuokaan.
  11. Paista 200 asteessa n. 40 minuutia tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
  12. NAUTI!




"Ainoa tapa pysyä terveenä on syödä sitä mitä ei halua, juoda sitä mistä ei pidä ja tehdä sellaista jonka mieluummin jättäisi tekemättä."
- Mark Twain -






maanantai 3. marraskuuta 2014

Omena"Wiinerit"


Reseptien virittelyä. Muistatteko, kun mietin omenapiirakan kohdalla, että taikina voisi toimia myös "wiinereiden" pohjana?
Siispä mietteestä teoksi.




Rahkataikinasta oli helppo taputella pieniä pohjia. Pohjien päälle levitin paistonkestävää vaniljakreemitäytettä ja omenalohkoja. Omenat sivelin tällä kertaa konjakilla sitruunan sijaan. Pinnalle vielä ripaus kanelia. Paistamisen jälkeen sipaisin hiukan hyytelösokerikiillettä paistuneiden omenoiden pintaan.  Ja söin, ja söin, ja söin...MONTA!

Vaniljakreemijauheesta löytyy MONTA E-koodia. En antanut niiden häiritä tällä kertaa. Kreemijauheessa on myös glukoosisiirappia, josta löysin tällaisen kuvauksen:
Yliherkkyyttä aiheuttavat ainesosat on ilmoitettava pakkausmerkinnöissä. Ilmoitettavien listalta on kuitenkin poikkeuksella poistettu tärkkelysmakeuttajat eli niiden vehnä- tai ohra-alkuperää ei tarvitse ilmoittaa elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä, koska ne on todettu turvallisiksi keliaakikoille sekä vehnä- ja ohra-allergisille. Nyt ainesosaluettelossa riittävät pelkästään maininnat glukoosisiirappi, glukoosi-fruktoosisiirappi, tärkkelyssiirappi. Jotkut valmistajat ilmoittavat edelleen vehnä- tai ohra-alkuperän ja toiset eivät.
Lähde: www.keliakialiitto.fi (klik)






Vilja-allergisen omena"wiinerit" (12 kpl)

  • 125 g voita
  • 125 g rahkaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl perunajauhoa
  • 0,5 dl kookoshiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl vaniljaa
Täyte:
  • 1 dl vaniljakreemijauhetta
  • 3 dl vettä
  • omenaviipaleita
  • konjakkia
  • kanelia
  • hyytelösokeria
  • omenamehua
  1. Vatkaa voi, rahka ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää kanamuna voimakkaasti sekoittaen.
  3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  4. Sekoita taikina tasaiseksi.
  5. Nosta taikina kylmään n. 30 minuutiksi.
  6. Valmista vaniljakrremi ohjeen mukaan ja nosta hetkeksi kylmään.
  7. Viipaloi omenat ja sivele ne konjakilla.
  8. Jaa taikina 12 noin ruokalusikallisen kokoiseksi kasaksi leivinpaperilla päällystetyille uunipelleille.
  9. Taputtele kasat jauhotetuin sormin pyöreiksi pohjiksi.
  10. Levitä reilu teelusikallinen vaniljakreemiä jokaisen pohjan päälle.
  11. Asettele omenaviipaleet vaniljakreemin päälle, ripottele pinnalle kanelia.
  12. Paista 200 asteessa n.20 minuuttia.
  13. Valmista hyytelösokeriliemi omenamehuun paketin ohjeen mukaan, lusikoi "wiinereiden" päälle sokerilientä makusi mukaan paljon tai vähän.


Maukasta marraskuista maanantaita!

lauantai 1. marraskuuta 2014

Värikkäät timjamiporkkanat


Porkkanaa;
ValkoisenaViolettinaOranssina  
Timjamia ja Österåkersin luomuhunajaa (klik) , ostoksia REKO-torilta (klik). 

Rakastan juureksia, mutta ikäväkseni en voi syödä porkkanaa raakana. Kypsennettettynä voin porkkanalla onneksi herkutella. Tällä kertaa värikkäät porkkanat kypsyivät wok-pannussa tilkassa oliiviöljyä. Kypsennyksen loppuvaiheessa lisäsin porkkanoiden joukkoon hiukan hunajaa ja reilusti tuoretta timjamia.

Pidätkö väreistä? Minä pidän! Nautin näiden porkkanoiden värikkyydestä. Violetit olivat hallitsevia ja värjäsivät kypsennyksen aikana hiukan kavereitaankin omaan sävyyn sopivaksi.

Voit valmistaa timjamiporkkanat myös ihan tavallisista oransseista porkkanoista.









Timjamiporkkanat:

  • 3 violettia porkkanaa
  • 3 valkoista porkkanaa
  • 3 oranssia porkanaa
  • oliiviöljyä
  • nippu tuoretta timjamia
  • 1 rkl hunajaa
  1. Kuori porkkanat ja pilko reiluiksi paloiksi.
  2. Kuumenna öljy wok-pannussa ja lisää porkkanat pannuun.
  3. Kypsennä pienellä tulella n. 15 minuuttia.
  4. Lisää hunaja ja silputtu timjami. 
  5. Sekoittele ja anna porkkanoiden kypsyä vielä n 5 minuuttia.
Jos pidät rapsakammista porkkanoista, etkä ole allerginen raa'alle porkkanalle voit lyhentää kypsennysaikaa.




Ps. Oletko sinä Viljattoman Vallattoman fb-sivujen 100. tykkääjä?