perjantai 14. marraskuuta 2014

Maidoton ja gluteeniton talkookakku


Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö, talkoot.
Toimintatapoja, jotka tuntuvat hiukan haastavilta nykyajassa. Itselleni ne ovat itsestäänselvyys, omien harrastusteni kautta elämäntavaksi muodostunut tapa toimia. Lasten harrastukset ja koulut, tottakai osallistumme ja annamme työpanoksemme meille tärkeisiin asioihin. Mitä mieltä sinä olet? Onko vapaaehtoistyö riesa vai riemu? 

Tällä kertaa kyseessä on Steinerkoulun vuoden isoin tapahtuma; Lastenjuhlat. Siispä leivontahommia tiedossa. Ajattelin tänä vuonna kokeilla kuivakakun leipomista maidottomana ja gluteenittomana. Reseptin pohjana tai liekö paremminkin inspiraation lähteenä toimi isoäitini arkistoista löytynyt resepti "Paholaisen kakku". Melko hurja nimi, mutta muunneltunakin kakusta tuli pahuksen hyvää. Kriitinen Ruokailija ilmoitti testipalan jälkeen: "Tosi pahaa, ei voi viedä koululle. Pakko syödä ite kaikki". Täytynee leipoa yksi kakku ihan vain kotikäyttöön.


1. Voitele kakkuvuoka kookosöljyllä ja jauhota kookoshiutaleilla.


2. Sekoita kaikki taikinan ainekset kulhossa sekaisin.


3. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.


4. Paista kakku 200 asteisessa uunissa n.50 minuuttia.


5. Kakkua tarjolla Lastenjuhlien kahvilassa (klik) kahvin kera.
Tervetuloa!


Maidoton ja gluteeniton kahvikakku:

  • 1 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl psylliumia
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl vaniljaa
  • 2,5 dl sokeria
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • 1,5 dl rypsiöljyä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!