maanantai 29. kesäkuuta 2015

Muhjupotut


Uusia perunoita,
pottuja
on monen makuisia.


Tällä ohjeella saat vaihtelua keitettyjen perunoiden rinnalle.
Ohjeella  saat myös hiukan vetisistä potuista maistuvia.

Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä,
jonka jälkeen paukuttele ne hajalle lihavasaralla 
tai litistä vaikkapa pullonpohjalla.

Voitele perunat, mausta tillillä ja 
paista pinnalta rapsakoiksi uunissa.
Nauti raikkaan kermaviilikastikkeen kera.


Muhjupotut

  • 1 kg uusia perunoita
  • vettä ja suolaa keittämiseen

  • 25 g voita
  • 0,3 dl oliiviöljyä
  • suolaa
  • tuoretta tilliä
  1. Keitä perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
  2. Kaada keitinvesi pois.
  3. Asettele perunat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja riko parunoiden rakenne kopauttamalla esim. lihavasaralla.
  4. Sulata voi ja sekoita oliiviöljy voisulan joukkkoon. Mausta öljyseos suolalla.
  5. Voitele perunat öljyseoksella.
  6. Ripottele tuoretta tillisilppua perunoiden päälle.
  7. Paista perunoita kiertoilmalla 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.


lauantai 27. kesäkuuta 2015

Gluteenittomat silakkapihvit


Mikä on parasta mökkielämässä?
Minun mielestäni parasta ovat meri, mökkisauna, uiminen 
ja kotitöiden puuttuminen.
On aikaa oleilla ja istua vaikkapa muutama tunti kalassa.


 Silakoiden kalastaminen silakkalitjalla
kuuluu saariston alkukesään.
Niinpä me lähdimme Apukokin kanssa veneellä ulapalle,
sen tietyn karikon kupeeseen ja laskimme litjat mereen.


Kalassa viivyimme niin kauan, että päivän ruokakalat oli ongittu.


Perkaaminen on suurin urakka koko hommassa.
Isommat silakat perkasimme fileiksi silakkapihvejä varten, 
pienemmät paistettiin pyrstöineen päivineen näkkärin päälle.


Tillipestolla ja ruohosipulituorejuustolla
täytetyt silakkapihvit pyöräytin suolalla maustetussa tattarijauhossa.
Tattarijauho sai kiitosta ruokailijoilta,
korvasi kuulemma ruisjauhon erinomaisesti.


Pihvit paistuivat voissa muurikkapannulla.


Gluteenittomat silakkapihvit
(35 pihviä)

  • 70 silakkafilettä
  • tillipestoa
  • 1 rasia Creme Bonjourin ruohosipulituorejuustoa
  • tattarijauhoa leivittämiseen (n. 3 dl)
  • suolaa
  • voita paistamiseen

Tillipesto:
  • nippu tilliä
  • 2 rkl pinjansiemeniä
  • 1,5 dl hyvää oliiviöljyä
  • kourallinen sitruunamelissan lehtiä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • muutama kierros merisuolaa ja mustapippuria myllyistä
  1. Valmista pesto.
  2. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin, että saat niihin kauniin ruskean värin.
  3. Mittaa kaikki peston ainekset kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi pestoksi.
  4. Aseta puolet silakkafileistä leivinpaperille nahkapuoli alaspäin ja voitele fileet tillipestolla.
  5. Sipaise jäljellä oleviin silakkafileisiin tuorejuustoa ja yhdistä pestolla voideltuihin fileisiin.
  6. Mausta tattarijauho suolalla ja pyöräytä silakkapihvit jauhossa ennen paistamista.
  7. Sulata voi pannulla ja paista silakkapihvit kauniin kullanvärisiksi ja pinnaltaan rapsakoiksi.
  8. Nauti tillipeston ja uusien perunoiden kera.
  9. Pihvit maistuvat mainioilta myös näkkärin päällä rantakivellä istuskellen.


Cast
Away
Yuor 
Troubles
-
Go
Fishin'


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Uuden sadon porkkanat


Uudet perunat ovat makoisia,
mutta vielä makoisampia ovat uuden sadon porkkanat.


Nämä porkkanat valmistuvat uunissa kymmenessä minuutissa.
Tarvitset kaksi nippua uuden sadon porkkanoita.


Leikkaa porkkanoista naatit pois ja pese porkkanat hyvin.


Puolita porkkanat pituussuunnassa ja asettele ne uunivuokaan.


Sekoita mausteöljy ja levitä se tasaisesti porkkanoiden pinnalle.

Mausteöljy:
1 luomusitruunan kuori raastettuna
0,5 dl persiljasilppua
1 dl oliiviöljyä

Sekoita mausteöljyn aineet keskenään ja levitä  seos tasaisesti porkkanoiden päälle.

Pyöräytä porkkanoiden pinnalla vielä mustapippuria ja 
suolaa myllyistä.

Nosta porkkanat uuniin ja 
kypsennä kiertoilmalla 200 asteessa 
10 minuuttia.


Nautinnollisia herkutteluhetkiä!
-Sari-

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Mansikkajäädyke



Muumipeikon juhannusruno
Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella,
mä tahdon olla vain.
 Sen viisaammat voi tehdä,
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
ja luonnon loiston nään.
 Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.
 Mä peikko siihen uskoon jään,
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.
– Tove Jansson –

Juhannussää yllätti positiivisesti
ja saimme nauttia keskikesän juhlasta auringonpaisteessa
ihanien yllärivieraiden kera.

Vallattoman Keittiön väki palaili kotiin juhannukseksi.
Ruokaostokset tehtiin matkan varrelta
ja tämän kakun mansikat ostettiin Tammelan torilta Tampereelta.
Sitruunamelissaa löytyi omasta puutarhasta,
niinpä jälkiruoaksi valmistui mansikkainen jäädyke.

Mansikkajäädyke maistui herkulliselta jälkiruokaviinin kera.


 Mansikkajäädyke

  • 1 l mansikoita
  • 1 rkl sokeria
  • muutama sitruunamelissan oksa
  • 5 dl kuohukermaa
  • 1 prk (304 ml) makeutettua maitotiivistettä
  • 0,5 tl bourbon vanillaa
  1. Pilko puolet mansikoista ja sekoita palojen joukkoon sokeri. Soseuta loput mansikat.
  2. Hienonna sitruunamelissan lehdet.
  3. Vatkaa kerma vaahdoksi.
  4. Yhdistä vaahdon joukkoon maitotiiviste, mansikat, sitruunamelissa ja vanilla. Sekoita.
  5. Kaada seos jäädykevuokaan tai kakkuvuokaan ja nosta pakastimeen jäätymään.
  6. Nosta jäädyke huoneenlämpöön hetkeksi pehmenemään ennen tarjoilua.
  7. Koristele ja nauti (jälkiruokaviinin kera).




keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Nokkosia ja kuusenkerkkiä talven varalle


Säilöntävimma on vallannut keittiön!
Liity joukkoon!
Pakastimeen kuusenkerkkiä ja kuivuriin nokkosta.


Muistathan kuusenkerkkiä kerätessäsi, 
että niiden kerääminen ei ole jakamiehenoikeus.
Kerää kerkät siis omasta metsästä tai maanomistajan luvalla.


Itse kerään kerkät ja pakastan ne pieniin Minigrip-pusseihin.
Pakastettuja kerkkiä voi lisätä smoothien joukkoon talven aikana.



Suosikkini Nokkonen. 
Kerää nokkoset aina puhtaalta alueelta ja mielellään ennen kukintaa kuivana päivänä.
Itse kuivaan nokkoset kuivurissa,
mutta leivinpaperille levitettyinä lattialämmön päällä 
tai saunan lämmössä ne kuivahtavat varsin hyvin.
Kuivaa nokkoset aina rapsahtavan kuiviksi, etteivät ne homehdu.

Minä hienonnan kuivatut nokkoset yleiskoneen terällä hienoksi jauheeksi, jota on helppo lisätä smootieihin, taikinoihin tai kasvisliemeen.
Nokkosjauheen säilytän lasipurkissa ja kaapissa valolta suojassa.


Aurinkoisia päiviä ja kukkurallisia koreja,
luontoa kunnioittaen!

-Sari-

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Vaniljainen raparperipiirakka



Puutarhatöitä ja kahvihetkiä ulkona.
Mikäpä maistuukaan paremmalta kuin oman puutarhan antimista valmistettu piirakka.

Mieleni teki piirakkaa, jossa yhdistyisi vanilja, rahka ja raparperi.
Tämä yhdistelmä kolahti myös Kriittisen Ruokailijan makuhermoon.
Hän nimittäin söi melkoisen osan piirakasta treenien jälkeen 
ja taisi jatkaa herkuttelua myös aamupalalla yhdessä yllävien yövieraiden kanssa.

Jos haluat tehdä piirakasta "tavis"version, niin korvaa pohjataikinan durra vehnäjauholla
ja ksantaanin voit jättää silloin pois.


Vaniljainen raparperipiirakka

  • 1 l raparperipaloja
  • 0,5 dl ruokokidesokeria
  1. Huuhdo ja pilko raparperinvarret pieniksi paloiksi.
  2. Mittaa kattilaan sokeri ja raparperi.
  3. Sekoittele miedolla lämmöllä kunnes raparperit ovat pehmenneet ja sokeri liuennut palojen joukkoon.
Täyte:
  • 0,5 dl vaniljakreemijauhetta
  • 1,5 dl kylmää vettä
  • 125 g maitorahkaa
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • 1 kananmuna
  1. Sekoita vaniljakreemijauhe ja vesi sähkövatkaimella kreemiksi.
  2. Lisää vaniljakreemin joukkoon maitorahka, kuohukerma ja kananmuna voimakkaasti vatkaten.
  3. Nosta täyte kylmään.
Pohjataikina:
  • 125 g maitorahkaa
  • 125 g voita
  • 1 kananmuna
  • 0,5 dl ruokokidesokeria
  • 1,5 dl durraa
  • 0,5 dl kookosjauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl kardemummaa
  1. Sekoita maitorahka ja voi sekaisin, lisää joukkoon sokeri. Sekoita vaahdoksi.
  2. Lisää vaahdon joukkoon kananmuna voimakkaasti sekoittaen.
  3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi.
  4. Painele pohjataikina piirasvuokaan jauhotetuin käsin.
  5. Nostele raparperikuutiot pohjan päälle.
  6. Levitä täyte tasaisesti raparperinpalojen päälle.
  7. Nosta piirakka uuniin ja paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.


"Lammen luona majavan
lapsikatras villi.
Heiluu viikset, hännän lapa,
uiminen on hauska tapa.
Kukkii nurmi, kukki puu;
metsässä on kesäkuu."

torstai 4. kesäkuuta 2015

Salaattia ja grillattuja hedelmiä


Kesäkuu on suonut muutaman lämpöisen ja kesäisen hetken, 
jolloin on voinut laittaa ruokaa kesäkeittiöllä.
Kesäruokasuosikkeihini kuuluvat salaatit.
Tässä yksi niistä.


Poikkesimme reissussa olessamme Turun torille ja teimme viikonlopun tuoreostokset torilta.
Salaatteja Sorrilta, käppyräkurkkuja, kotimaista parsaa, 
hirmuinen pussillinen kirsikkatomaatteja ja useampi rasiallinen hedelmiä.
Itse en pysty syömään juuri mitään hedelmiä tuoreena allergioiden vuoksi, 
mutta kypsennys auttaa asiaa.
Niinpä puolitin persikat, viipaloin mangon ja kypsensin ne grillissä. 
Grillasin salaattiin vielä muutamia mustapippurilla maustettuja tomaatteja.




Salaattia ja grillattuja hedelmiä
(neljälle)

  • 1 ruukku/pussi rapeaa salaattia
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • 15 cm pala kurkkua
  • 2 kevätsipulia
  • 1 prk salaattijuustokuutioita öljyssä
  • 4 persikkaa
  • 1 mango
  • 4 tomaattia
  • mustapippuria myllystä
  • tummaa balsamicokastiketta
  1. Valmista salaatti. Revi salaatinlehdet pieniksi, kuutioi kurkku, puolita kirsikkatomaatit ja pilko sipulit. 
  2. Sekoita juustokuutiot ja niiden öljyä salaatin joukkoon. 
  3. Puolita persikat ja poista kivet. Puolita mango, poista kivi ja viipaloi hedelmä sopiviksi lohkoiksi. Puolita tomaatit ja pyöräytä niiden pinnalle mustapippuria.
  4. Grillaa kasviksia niin, että ne saavat kauniin värin ja kypsyvät sopivasti.
  5. Nostele lautaselle salaattia ja sen päälle grillattuja hedelmiä ja tomaatteja.
  6. Viimeistele annos tummalla balsamicokastikkeella.


maanantai 1. kesäkuuta 2015

Maitohorsmalla täytetyt grillitomaatit


Villivihannekset ovat vallanneet jälleen Vallattoman Keittiön.
Tälläkertaa nuoret horsmat freesattiin kevätsipulin kanssa tomaattien täytteeksi.
Pidätkö sinä kypsennetyistä tomaateista vai syötkö niitä vain raakana?
Minä pidän molemmista.
Grillikauden aikaan on ihanaa, jos voi valmistaa koko ruoan kesäkeittiöllä. 
Grillatut tomaatit ovat hyvä lisuke lihalle tai kalalle.
Tomaatit salaatin kera ovat ihana kesälounas. 


Tomaattien täytteeksi keräsin pieniä maitohorsman alkuja.
Huuhdoin ja pilkoin villivihannekset.
Horsman kaveriksi pilkoin muutaman kevätsipulin varsineen.
Kypsensin vihannekset pannulla oliiviöljyssä.
Sekoitin täytteeseen yrttimaustetta, kuutioitua vuohenjuustoa ja juustoraastetta.
Leikkasin tomaateista hatun irti ja lusikoin tomaattien sisuksen salaattiin.
Tomaattien päälle laitoin vielä viipaleen vuohenjuustoa.
Grillausaikaan vaikuttaa grillin kuumuus.
Tomaatit ovat valmiita, kun malto on pehmennyt ja juusto saanut sopivasti väriä.


Maitohorsmalla täytetyt grillitomaatit
(3 kpl)

  • oliiviöljyä
  • 20-30 maitohorsman alkua
  • 3 kevätsipulia
  • 0,5 tl Välimeren yrttiseosta
  • n. 60 g vuohenjuustoa
  • mustapippuria myllystä
  • 0,5 dl juustoraastetta
  1. Leikkaa tomaateista hatut pois ja koverra sisus tyhjäksi lusikan avulla.
  2. Huuhdo maitohorsmat ja valuta kuiviksi.
  3. Pilko maitohormat ja kevätsipulit pieneksi.
  4. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja freesaa vihannekset nopeasti.
  5. Mausta seos yrttimausteella ja mustapippurilla.
  6. Leikkaa vuohenjuustosta kolme kiekkoa ja kuutioi loppu täytteeseen.
  7. Sekoita täytteen joukkoon vielä juustoraaste.
  8. Täytä tomaatit ja nosta vuohenjuustokiekko päällimmäiseksi.
  9. Nosta tomaattit grilliin ja grillaa kypsiksi.