Näytetään tekstit, joissa on tunniste omena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omena. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. syyskuuta 2016

Puolukka-omenahillo


Eilen omput päätyivät pullataikinan taskuihin ja
tämän päivän postauksessa hillokattilaan 
puolukoiden kanssa.

Olen tehnyt jo useampana vuonna hilloa,
jossa on puolet kotimaista omenaa ja puolet puolukkaa.
Meillä hillo maistuu puuron päällä,
maustaa mukavasti leipätaikoinoita ja kastikkeita.
Hillosta on helppo valmistaa myös puolukkainen puuro.

Hillon omput lohkon kattilaan kuorineen.
Joukkoon puolukat, hiukan vettä ja hillosokeria.
Hillosokeria olen käyttänyt hiukan ohjetta vähemmän,
koska omenat tuovat hilloon makeutta.
Lopuksi soseutan hillon sauvasekoittimella tasaiseksi.



Puolukka-omenahillo

  • 2 l omenakuutioita
  • 2 l puolukkaa
  • 1 dl vettä
  • 500 g hillosokeria
  1. Poraa omenoista kodat pois, lohko omenat.
  2. Mittaa kattilaan omenalohkot, puolukat ja vesi. Kuumenna kunnes neste alkaa höyrytä.
  3. Lisää kattilaan sokeri, sekoittele kunnes sokeri liukenee hilloainesten joukkoon. Anna hillon pulputtaa miedolla lämmöllä 10-15 minuuttia välillä sekoittaen.
  4. Soseuta hillo sauvasekoittimella.
  5. Purkita kuuma hillo puhtaisiin lasipurkkeihin, sulje purkit ja anna jäähtyä. Säilytä valmis hillo viileässä.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Gluteenittomat omenataskut



Syksyinen omppulähetys saapui jälleen keittiöön.
Kiitokset omppupuun hoitajille!

Nyt on keitelty hilloa,
tehty piirakkaa ja puuroa.
Kaffipullaksikin omenat taipuivat tänä vuonna.
TÄYDELLISTÄ pullataikinareseptiä vielä etsiskelen,
mutta nämäkin olivat herkullisia.


Painelin taikinan käsin pyöreäksi taikinalevyksi.


Taikinalevyn päälle levitin pehmoista voita, 
ripottelin raakaruokosokeria ja Caylonin kanelia.


Omppulohkot taikanapalan päälle ja piiloon omenataskuun.
Voitelin pullat kananmunalla ennen paistamista 
ja ripottelin hiukan sokeria pullien päälle.


Gluteenittomat omenataskut (12 kpl)

  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl tattarijauhoa
  • 1 dl pofiber perunakuitua
  • 1 dl kookosjauhoa
  • 2 rkl psylliumia
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 0,5 tk kardemummaa
  • 0,5 sokeria
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 3 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 kananmuna
Lisäksi:
  • 2 kotimaista omenaa
  • pehmeää voita
  • sokeria
  • kanelia
  • kananmunaa pullien voiteluun
  1.  Mittaa kuivat aineet yleiskoneen taikinakulhoon ja pyöräytä sekaisin.
  2. Kuumenna jogurtti +42 asteiseksi.
  3. Lisää jogurtti ja kananmuna jauhojen joukkoon ja anna taikinan pyöriä 10 minuuttia.
  4. Kaada taikina jauhoitetulle leivontaalustalle ja paineli taikina käsin/kauli ympyräksi.
  5. Levitä voi taikinalevyn päälle, ripottele voin päälle kanelia ja sokeria maun mukaan. Jaa taikina veitsellä 12 osaan.
  6. Lohko omenat ja asettele omenasiivut taikinan päälle, kiepauta taikina omenalohkojen päälle (kuvat yllä).
  7. Anna pullien kohota liinan alla 20 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele päälle hiukan sokeria.
  8. Paista pullat 225 asteessa n.15 minuuttia.
  9. Voit halutessasi koristella pullat kinuskikastikkeella ja kookoslastuilla.


"Leipuri se rullaa,
taikinasta pullaa.
Uunissa se paistuu,
maukkahalta maistuu."


maanantai 21. syyskuuta 2015

Omenapiirakka (G)



Syksyn saavuttua saapuivat omenat jälleen keittiöön.
Meillä ei ole itsellämme omppupuita,
joten on ihanaa saada niitä tuliaisiksi.

Ihan ensimmäiseksi leivoin omenapiirakan (klik)
vanhalla lempparireseptilläni.
Jos seurailet keittiötä Instassa (kilk),
näitkin jo kuvan syksyn ensimmäisestä piirakasta.

Seuraavaksi päätin kokeilla omenapiirakan leipomista
Mummo Ankan tapaan kuoren sisälle.
Tein rahkataikinan,
johon en lisännyt ollenkaan sokeria.
Jos haluat piirakkasi kuoresta makeamman,
niin lisää taikinaan sokeria.

Omenat pilkoin kuutioiksi ja karamellisoin ne 
voissa ja sokerissa.
Maustoin omenapalaset sitruunalla ja kanelilla.
Omanapiirakan kaveriksi keitin vaniljakiisselin
Marttojen (klik) reseptillä.



Omenapiirakka (G)

Pohja:

  • 250 g voita
  • 250 g maitorahkaa
  • 1,5 dl Viljatuotteen tummaa gluteenitonta jauhoseosta (sis.tattarijauho, perunahiutale, pellavarouhe ja psylliumsiemenkuorijauhe)
  • 3 dl hirssijauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte:
  • 1 l omenakuutioita
  • 1 sitruunan mehu
  • 25 g voita
  • 0,5 dl ruskeaa raakaruokosokeria
  • 0,5 tl luomukanelia
  • kananmuna voiteluun
  1. Valmista taikina sekoittamalla huoneenlämpöinen voi ja rahka sekaisin.
  2. Lisää seokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  3. Nosta valmis taikina jääkappiin jähmettymään.
  4. Valmista täyte.
  5. Sekoita sitruunamehu omenakuutioiden joukkoon. 
  6. Sulata voi paistokasarissa ja kaada omenakuutiot pannulle, lisää sokeri omenakuutioiden joukkoon.
  7. Sekoittele kuutioita keskilämmöllä 5-10 minuuttia, kunnes kuutiot ovat pehmenneet ja karamellisoituneet. 
  8. Mausta seos kanelilla ja nosta pois lämmöltä.
  9. Jaa kylmä taikina kahtia ja kauli perunajauhojen avulla leivinpaperien päälle kahdeksi pyöreäksi piirakkavuoan kokoiseksi levyksi.
  10. Nosta toinen levy paperin kera piirakkavuokaan.
  11. Levitä omenatäyte pohjataikinan päälle.
  12. Aseta taikinakansi omenatäytteen päälle leivinpaperin avulla.
  13. Leikkaa reunoista ylimääräinen taikina pois ja nipistä reunat tiivisti kiinni.
  14. Voitele piirakan kansi kevyesti vatkatulla kananmunalla. Pistele kuoreen muutama ilmareikä.
  15. Paista piirakkaa 200°c n. 30 minuuttia.
  16. Anna piirakan jäähtyä lämpöiseksi ennen tarjoilua.
  17. Tarjoile vaniljakastikkeen kera.


Vaniljakastike (G)

  • 3 dl täysmaitoa
  • 1 kananmuna
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl perunajauhoa
  • 1 tl vaniljasokeria
  1. Sekoita kaikki muut aineet paitsi vanilja keskenään paksupohjaisessa kattilassa.
  2. Kuumenna kastiketta koko ajan sekoitellen kunnes seos sakenee, älä keitä.
  3. Mausta seos vaniljasokerilla.
  4. Jäähdytä ja tarjoile omenapiirakan kanssa.


"An apple a day
keeps anyone away 
if you 
throw it 
hard enough."

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Gluteeniton Omenapiirakka


Hei taas!

Vallattoman Keittiön kokki teki välikuoleman ja Apukokki on valloittanut keittiön!
Nyt on aikaa purkaa kamera ja naputella ohjeet reseptivihosta blogiin.

Pidätkö sinä glögistä? Perinteisestä, mustikkaisesta vai vuosikertaglögistä? 
Minä pidän Blossan vuosikerroista ja olin niitä tiedustelemassa jo päivää aiemmin kuin ne saapuivat, hih.
Odotin innolla juuri tämän vuoden glögiä, joka on maustettu lempimausteellani laventelilla. 
Odotus kannatti!

Glögin kaverina herkuttelimme pipareiden sijaan kanelisella omenapiirakalla. Mitä kanelia sinä käytät keittiössäsi? Kassiakanelia vai Ceyloninkanelia?
Kanelista voit lukea mielenkiintoisen kirjoituksen täältä (klik).






 Omenapiirakka:
(uunipellillinen)
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl sokeria
  • 200 g sulatettua ja jäähdytettyä voita
  • 2 dl maitoa
  • 3 dl teff-jauhoja
  • 1 dl tapiokatärkkelystä
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 3 tl vaniljaa
  • 1 tl ksantaania
Päälle:
  • 4-6 omenaa kuutioituna
  • 2 tl luomukanelia
  • 1 rkl sokeria
  • luomu kookoslastuja
  1. Kuutioi omenat ja pyöräytä kuutioden joukkoon kaneli ja sokeri.
  2. Sekoita kulhossa kuivat aineet sekaisin.
  3. Vaahdota munat ja sokeri.
  4. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen jäähdytettyä voisulaa, maitoa ja jauhoseosta. Sekoita tasaiseksi.
  5. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  6. Ripottele omenakuutiot tasaisesti taikinan päälle.
  7. Lisää vielä kookoslastut piirakan pinnalle.
  8. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.
  9. Nauti vaniljalla ja kanelilla maustetun kermavaahdon kera.



"Unohda päivän ongelmat ja
keskity hyviin hetkiin."



maanantai 3. marraskuuta 2014

Omena"Wiinerit"


Reseptien virittelyä. Muistatteko, kun mietin omenapiirakan kohdalla, että taikina voisi toimia myös "wiinereiden" pohjana?
Siispä mietteestä teoksi.




Rahkataikinasta oli helppo taputella pieniä pohjia. Pohjien päälle levitin paistonkestävää vaniljakreemitäytettä ja omenalohkoja. Omenat sivelin tällä kertaa konjakilla sitruunan sijaan. Pinnalle vielä ripaus kanelia. Paistamisen jälkeen sipaisin hiukan hyytelösokerikiillettä paistuneiden omenoiden pintaan.  Ja söin, ja söin, ja söin...MONTA!

Vaniljakreemijauheesta löytyy MONTA E-koodia. En antanut niiden häiritä tällä kertaa. Kreemijauheessa on myös glukoosisiirappia, josta löysin tällaisen kuvauksen:
Yliherkkyyttä aiheuttavat ainesosat on ilmoitettava pakkausmerkinnöissä. Ilmoitettavien listalta on kuitenkin poikkeuksella poistettu tärkkelysmakeuttajat eli niiden vehnä- tai ohra-alkuperää ei tarvitse ilmoittaa elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä, koska ne on todettu turvallisiksi keliaakikoille sekä vehnä- ja ohra-allergisille. Nyt ainesosaluettelossa riittävät pelkästään maininnat glukoosisiirappi, glukoosi-fruktoosisiirappi, tärkkelyssiirappi. Jotkut valmistajat ilmoittavat edelleen vehnä- tai ohra-alkuperän ja toiset eivät.
Lähde: www.keliakialiitto.fi (klik)






Vilja-allergisen omena"wiinerit" (12 kpl)

  • 125 g voita
  • 125 g rahkaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl perunajauhoa
  • 0,5 dl kookoshiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl vaniljaa
Täyte:
  • 1 dl vaniljakreemijauhetta
  • 3 dl vettä
  • omenaviipaleita
  • konjakkia
  • kanelia
  • hyytelösokeria
  • omenamehua
  1. Vatkaa voi, rahka ja sokeri vaahdoksi.
  2. Lisää kanamuna voimakkaasti sekoittaen.
  3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  4. Sekoita taikina tasaiseksi.
  5. Nosta taikina kylmään n. 30 minuutiksi.
  6. Valmista vaniljakrremi ohjeen mukaan ja nosta hetkeksi kylmään.
  7. Viipaloi omenat ja sivele ne konjakilla.
  8. Jaa taikina 12 noin ruokalusikallisen kokoiseksi kasaksi leivinpaperilla päällystetyille uunipelleille.
  9. Taputtele kasat jauhotetuin sormin pyöreiksi pohjiksi.
  10. Levitä reilu teelusikallinen vaniljakreemiä jokaisen pohjan päälle.
  11. Asettele omenaviipaleet vaniljakreemin päälle, ripottele pinnalle kanelia.
  12. Paista 200 asteessa n.20 minuuttia.
  13. Valmista hyytelösokeriliemi omenamehuun paketin ohjeen mukaan, lusikoi "wiinereiden" päälle sokerilientä makusi mukaan paljon tai vähän.


Maukasta marraskuista maanantaita!

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Puolukka-omenakakku




Syyskuu ja syksyn tuoksu metsässä. Auringon lämpö ja punaisena loistavat puolukkamättäät. Puolukkaretken päätteeksi Vallattomassa keittiössä herkuteltiin syksyisellä kakulla, jota maustoivat omena ja puolukka. Tuorejuusto toi kakkuun mehevän rakenteen ja pehmeän maun. Minulla sattui olemaan jääkaapissa mangonmakuinen tuorejuusto, mutta valitse sinä omaa makuasi mielyttävä vaihtoehto.




Kakku sai koristeeksi ripauksen tomusokeria, tuoreita puolukoita ja muutaman ruusupavun kukinnon.



Puolukka-omenakakku:

  • 1 dl kermaa
  • 1 tl psylliumia
  • 50 g voita
  • 2 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 200 g tuorejuustoa
  • 2 dl hirssihiutaleita
  • 1,5 dl hirssijauhoa
  • 0,5 tl ksantaania
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 rkl konjakkia
  • 2-3 kotimaista omenaa kuutioina
  • 1,5 dl puolukoita
  • 2 rkl ruskeaa raakaruokosokeria
  • 1 tl kanelia
  1. Sekoita psyllium kerman joukkoon paisumaan.
  2. Pilko omenat, sekoita kulhosssa omenakuutiot, puolukat, raakaruokosokeri ja kaneli sekaisin.
  3. Sulata voi.
  4. Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
  5. Lisää tuorejuusto vaahtoon varovaisesti sekoittaen.
  6. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet.
  7. Sekoita taikinaan kerma-psylliumseos, sulatettu voi ja konjakki.
  8. Sekoita taikina tasaiseksi.
  9. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Jätä n. 1 dl taikinaa kulhoon.
  10. Ripottele taikinan päälle omena-puolukkaseos ja lusikoin jäljellä oleva taikina niiden päälle.
  11. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia.
  12. Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.







"Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!"

-Teoksesta Unikeinu, meidän lasten runot- Kirsi Kunnas

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Omenahillo





Jokasyksyinen omppulähetys apukokin tädiltä saapui tänäkin syksynä. Ihanan makeita punaposkisia omenoita iso säkillinen. Kriittiset ruokailijat rouskuttivat niitä kilvan, uunissa paistui omenapiirakka ja silti omenoita oli jäljellä paljon. Lajikkeena näitä omppuja ei voi säilyttää tuoreena pitkään. Siispä omppuhilloa keittämään!

Hilloista ja sokereista on viime aikoina käyty paljon keskustelua. Mitä mieltä sinä olet? Onko lupa käyttää sokeria silloin tällöin? Miten paljon on kohtuullisesti? Mitä sokeria tulisi käyttää? Niin monta mieltä askarruttavaa kysymystä.

Omenoista meillä keitettiin joka tapauksessa hilloa sokerin kera. Omasta hillosta tiedät takuuvarmasti, mitä se sisältää. Tykkään käyttää omenahilloa talven aikana leivonnassa ja kastikkeiden maustajana. Aamu- ja iltapaloilla hillo maistuu puuron päällä. Tällä kertaa toinen kattilallinen keitettiin hilloksi hillo-marmeladisokerilla ja toinen perus hillosokerilla. Nuo reseptien sokerimäärät ovat varmasti pienempiä kuin sokeripussien suositukset, mutta ovat toimineet hyvin.

Vallattomassa keittiössä ompuista porataan siemenkota pois ja omput pilkotaan kattilaan kuorineen päivineen. Hilloon antavat makua kaneli, lime ja sitruuna. Punakuorisista omenoista keitetystä hillosta tulee sosoutuksen jälkeen kauniin punertavaa. Soseutan hillon pikaisesti sauvasekoittimella keittämisen jälkeen. Nopea pyöräytys, jotta hilloon jää rakennetta. Minusta hillo on parempaa vähemmän sileänä. 





Omenahillo:

  • n. 3 litraa pilkottuja omenakuutioita
  • 1 kanelitanko
  • 1 limen mehu
  • 1 sitruunan mehu
  • 1 pkt hillo-marmeladisokeria tai 0,5 kg hillosokeria
  • 2 dl vettä
Poista omenoista siemenkodat ja pilko omenat kuutioiksi. Laita omenat kattilaan, lisää vesi, kanelitanko ja sokeri. Keitä kunnes omenat ovat pehmenneet, eri lajikkeet kypsyvät hiukan eri ajassa. Itse keitin hilloa n.15 minuuttia. Lisää keittämisen loppuvaiheessa puristetut lime- ja sitruunamehut hillon joukkoon.
Nosta kattila liedeltä, poista kanelitanko ja soseuta omenakuutiot hilloksi sauvasekoittimella. Kaada hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje purkit. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ennen jääkaappiin tai kellariin kuljettamista.





"Hiiri keittää hilloa,
hännällänsä hämmentää.

Antaa tuolle ja tuolle,

maistaa jotain itsekin

ja vie loput kellariin."

lauantai 30. elokuuta 2014

Viljaton omenapiirakka


"Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa
korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen
ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa."
(Risto Rasa)





Kotimaiset omput!
Voiko ihanampia ollakkaan!



Pystytkö rouskuttelemaan ja nauttimaan omppuja tuoreina, juuri puusta napattuina? 
Olen kateellinen! Suorastaan viherrän! Niinkuin nuo omenat tuossa kuvassa.

Minä en voi käyttää omppuja kuin kypsennetynä. Siispä piirakat ja hillot ovat syksyisen keittiön ehdoton hitti. 

Meillä ei ole itsellä omenapuita. Onneksemme mummin pihassa kasvaa yksi lasten nimikkopuu, yhdessä paapan kanssa istuttama, josta saamme omenoita.

Omenapiirakan reseptejä riittää. Tämän reseptin piirakka on ehdottomasti paras tekemäni omenapiirakka. Pohjana on rahkataikina, joka on ihanan pehmeää ja helposti käsiteltävää. Taidan kokeilla sitä joku päivä omenaviinereiden pohjaksi. 
Pohjan päälle laitoin loput rahkasta fariinisokerilla maustettuna. Fariinisokeri toi piirakkaan mukavan toffeisen maun. Ja kanelihan kuuluu ehdottamasta omenoiden maustajaksi.





Omenapiirakka:

  • 125 g voita
  • 125 g rahkaa
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 dl perunajauhoa
  • 0,5 dl kookoshiutaleita
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl ksantaania
  • 1 tl kardemummaa
Täyte:
  • 125 g rahkaa
  • 125 g turkkilaista jogurttia
  • 0,5 dl fariinsokeria
  • 1 tl vaniljaa
  • 1 muna
  • 4 kotimaista omppua renkaina
  • pinnalle kanelia ja ruokokidesokeria

Aloita piirakan valmistus sekoittamalla täytteen rahka, jogurtti ja fariinisokeri sekaisin, jotta sokeri ehtii sulamaan tasaisesti ennen täytteen valmistamista loppuun asti. 
Poraa omenoista siemenkodat pois ja viipaloi omenat omenarenkaiksi.

Pohjan valmistus: Sekoita voi, rahka ja sokeri tasaiseksi vaahdoksi, lisää joukkoon kananmuna voimakkaasti sekoittaen. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita rauhallisesti tasaiseksi. Painele taikina jauhotetuin sormin piirakkavuoan pohjalle.
Sekoita rahka-jogurtti-sokeriseos tasaiseksi ja lisää täytteeseen vanilja ja kananmuna. Kaada täyte pohjan päälle. 
Asettele omenarenkaat täytteen päälle, ripottele kanelia ja sokeria pinnalle. Paista 200 asteessa 40 minuuttia.
Tarjoile vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kera.



"Keräile kauniita hetkiä."