Näytetään tekstit, joissa on tunniste sesaminsiemen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sesaminsiemen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Gluteeniton siemenleipä


Millainen ilma teillä on ollut viikonloppuna?
Meitä on hellinyt aurinko, tuulettanut pohjoistuuli ja viilentänyt lumihiutaleet. 
Ilma oli mitä parhain patikointiin metsässä.
Metsänpohja oli jäässä ja lumikohdissa oli täydellinen hankikanto.
Järvenrannalla paukkui ja pulputti, jää kertoi keväästä.
Mikä onkaan mukavampaa, kuin istahtaa rantakivelle auringonpaisteeseen evästämään?



TatTaria

PeLlaVaa

SeSaminsiEmeniä

AurinGonkukanSiemeniä

HampUnsiemeNiä

Ihanaa, maistuvaa ja koukuttavaa leipää, joka on helppo valmistaa.


Siemenleipä:
(uunipellillinen)

  • 0,5 dl tattarileseitä
  • 1 dl tattarihiutaleita
  • 0,5 dl pellavansiemenrouhetta
  • 1 dl kuorimattomia sesaminsiemeniä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl hampunsiemeniä
  • 0,5 tl Kalaharinsuolaa
  • 1,5 dl juustoraastetta
  • 2 dl vettä
  • 2 kananmunaa
  1. Sekoita kaikki aineet keskenään.
  2. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja levitä taikina ohueksi leiväksi pellille.
  3. Paista 180 asteessa 20 minuuttia.
  4. Leikkaa leipä paloiksi ja herkuttele.



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Hortanäkkäri eli gluteeniton nokkosnäkkileipä


Instagram on inspiroiva paikka. Ihania kuvia ja inspiraatiota omaankin keittiöön. Innostuin leipomaan näitä näkkäreitä täysin Maikkilan näkkärikuvien innoittamana.
Oletkos joskus etsinyt juustojen kaveriksi keksejä, jotka eivät sisällä kotimaisia viljoja, riisiä eivätkä maissia? Voin kertoa, että helpommalla pääsee, kun leipoo itse.



Valitsin näkkäreiden jauhoiksi tattaria ja durraa. Lisäksi sekoitin taikinaan reilusti kesällä kuivaamaani nokkosta. Taikinan sekoitin alkuun reikäkauhalla. Mutta hyvin äkkiä totesin, että käsin vaivaamalla saisin taikinan kunnolla valmiiksi. Tuloksena olikin pehmeä, hyvin vaivaantunut taikina, jonka nostin vartiksi jääkaappiin tekeytymään. Taikina oli helppo kaulita, eikä jauhoa tarvinnut juurikaan käyttää kaulinvaiheessa.


Minun näkkäreistä tuli tällä kertaa, niin kerro sinä, minkä muotoisia? 
Apukokki oli valmistanut minulle ihan itse hauskan muotoisen muotin.



Taikinasta oli helppo ottaa muotilla haluamani muotoisia leipäsiä.
 Näkkäreiden päälle ripottelin vielä sesamin- ja unikonsiemeniä makua tuomaan.


Hortanäkkäri eli 
gluteeniton nokkosnäkkileipä:

  • 2 dl vettä
  • 4 dl tattarijauhoa
  • 2 dl durraa
  • 1 tl psylliumia
  • 2 rkl kuivattua nokkosta
  • ripaus suolaa
  • 100 g voita sulatettuna
  • siemeniä leipien pinnalle
  1. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään.
  2. Lisää kulhoon vesi ja voisula.
  3. Sekoita ja vaivaa taikina käsin valmiiksi. Taikina on valmista, kun se on yhtenäinen kulhoon tarttumaton taikinapallo.
  4. Nosta taikina vartiksi jääkaappiin tekeytymään.
  5. Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele muotilla/leikkaa haluamasi mallisia näkkäreitä.
  6. Nostele valmiit leipäset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, pistele leipäset haarukalla ja ripottele päälle siemeniä.
  7. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.
  8. Anna jäähtyä ja nauti juustojen kaverina. Maistuvat hyvin myös juuston ja kinkkusiivun kanssa aamupalalla tai keiton seurana.



sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Yrtti-mozzarellabroileri ja bataatti-tattarinuudelit


Arkiruokaa pyhien ja juhlien jälkeen. Idea tähän ruokaan löytyi hammaslääkärin odotushuoneessa. Selailin odotellessa erilaisia ruokakuvia. Näin kuvasarjan kanaruoasta ja juuri silloinhan minut huudettiin sisään. Tarkemmat ohjeet jäi lukematta ja alkuperäisen reseptin sijainti selvittämättä. Kuvasarja jäi kuitenkin mieleeni, joten tässä minun versioni täytetyistä broilerfileistä mozzarellan ja tomaattikastikkeen kera.
Minulla on pakastimessa kesällä kerättyä ja ryöpättyä nokkossosetta, mutta sinä voit korvata nokkosen pinaatilla tai vaikkapa mieleiselläsi tuoreyrtillä.



Minä täytin broilerifileet yrttituorejuuston ja 
nokkosen sekoituksella.


Sesaminsiemenet korvaavat hyvin korppujauhon useissa resepteissä.


Pinnalle vielä tomaattikastiketta ja mozzarellaa.
Sitten vain uuniin paistumaan.



Yrtti-mozzarellabroileri:
  • 800 g broilerin ohutfileitä
  • 200 g yrttituorejuustoa
  • 100 g ryöpättyä nokkossosetta (voit korvata pinaatilla)
  • mustapippuria ja suolaa myllystä
  • sesaminsiemeniä
  • 350 g juustolla maustettua munakoiso-tomaattikastiketta
  • 125 g mozzarellaa
  1. Sekoita tuorejuusto ja nokkossose sekaisin, mausta seos mustapippurilla ja suolalla.
  2. Levitä seos broilerfileiden päälle.
  3. Rullaa fileet ja nostele rullat vieretysten uunivuokaan.
  4. Ripottele rullien päälle sesaminsiemeniä.
  5. Lusikoi tomaattikastiketta jokaisen rullan päälle.
  6. Viipaloi mozzarella ja asetettele juustoviipaleet rullien päälle.
  7. Nosta vuoka uuniin ja paista 200 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia.




Tarjoile broilerrullat ohjeen mukaan kypsennetyn bataatti-tattarinuudelin kera.
Nuudelit olen tilannut Ruohonjuuren (klik) verkkokaupasta.

"People who love to eat
are always the best people"
Julia Child