tiistai 11. elokuuta 2015

Tapiokavanukas mustikkakastikkeella


Joko tapiokahelmet ovat sinulle tuttuja?
Kävin vihdoin viimein ostoksilla etnisessä kauppassa,
johon minun on pitänyt poiketa jo pitkään.
Mukaan tarttui tapiokahelmien lisäksi 
ruusuvettä ja appelsiininkukkavettä
sekä joitakin mausteita.

Olin lueskellut jo pitkään Pinterestistä
erilaisia ohjeita tapiokahelmistä valmistetuista herkuista.
Niiden eri ohjeiden pohjalta päätin lähteä kokeilemaan 
varsin yksinkertaista ohjetta vanukkaan valmistamiseksi näin ensikertalaisena.
Seuraavalla kerralla pohjaksi kookosta ja mukaan mausteita?

Keittelin helmistä vaniljalla maustettua vanukasta,
jonka päälle soseutin tuoreista mustikoista kastikkeen.
Vanukas sopii yhtä hyvin aamupalalle, välipalalle 
kuin jälkiruoaksikin. 


Tapiokavanukas
(6-8 annosta)


  • 1 dl tapiokahelmiä
  • 2 dl maitoa
  1. Mittaa tapiokahelmet paistokasariin maidon kanssa ja anna seistä noin 30 minuuttia.
  • 6 dl maitoa
  • 1 vaniljatanko
  • 0,5 dl raakaruokosokeria
  • 2 kanamunankeltuaista
  • ripaus suolaa
  1. Lisää maito kasariin, lämmitä keskilämmöllä sekoitellen kiehumispisteeseen. Alenna lämpötila matalalle.
  2. Halkaise vaniljatanko, raaputa siemenet ja lisää kasariin. 
  3. Lisää sokeri ja kevyesti vatkatut keltuaiset.
  4. Kypsennä seosta helmien koosta riippuen n. 30 minuuttia aina välillä sekoittaen.
  5. Vanukas on valmista, kun helmet ovat läpikuultavia ja seos paksuuntuu/puuroutuu.
  6. Mausta ripauksella suolaa.
  7. Anna seoksen jäähtyä ja jaa se annoskulhoihin.
Mustikkakastike
  • 3 dl mustikoita
  • 1-2 rkl sokeria
  1. Soseuta mustikat ja sokeri sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi.
  2. Kaada kastike annoskulhoihin vanukkaan päälle ja nosta kulhot kylmään jäähtymään.
  3. Herkuttele!


"Mullin mallin mustikoita,
poimii pikkuinen mustikkanoita.
Varpujen seassa paljain varpain,
onnesta hupsuna,
sinisin hampain."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!