maanantai 8. helmikuuta 2016

OOPS - laiskan leipurin laskiaispullat (G)


Eilen vietettiin Laskiaissunnuntaita
ja huomenna pitäisi liukua liukkaita laskuja laskiaismäessä.
Vaan voihan... tuota keliä!
Vettä sataa ja lämpömittari on reilusti plussalla.

Myönnän, en pistänyt eilen nenääni ulos,
enkä käynyt huutelemassa pitkiä pellavia.
Ilman harmaus tarttui kokkiin niin,
että pullan leipominenkaan ei innostanut.

Toinen Kriittisistä Ruokailijoista oli
kuitenkin päivän mäessä ja palasi nälkäisenä kotiin.
Ja onhan sitä nyt perinteistä pidettävä kiinni
ja laskiaisherkkuja syötävä.
Niinpä meillä syötiin varsin terveellisiä "pullia".

Meidän laskias"pullat" saivat innoituksen tänä vuonna oopseista.
Helpoista ja nopeista leivistä, joita leivon usein aamupalalle.
Sekoitin kulhossa sekaisin psylliumia,
Fibrexiä, kookosjauhoja ja -hiutaleita.
Maustoin taikinan kardemummalla, aidolla vaniljalla
ja lisäsin joukkoon hiukan kookossokeria tuomaan makeutta.

Lusikoin taikinan pellille neljäksi isommaksi pohjaksi ja 
neljäksi pienemmäksi hatuksi.
Paistamisen jälkeen täytin "pullat" perinteisesti
hillolla ja kermavaahdolla.

Kumpi on sinun valintasi?
Hillo vai mantelimassa?




OOPS-laiskan leipurin laskiaispullat (4 kpl)

  • 2 rkl psylliumia
  • 2 rkl Fibrexiä
  • 2 rkl kookosjauhoja
  • 2 rkl kookoshiutaleita
  • 2 rkl kookossokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,25 tl Bourbon vaniljaa
  • 0,5 tl kardemummaa
  • 200 g kermaviiliä
  • 2 kananmunaa
Täytteeksi:

  • hilloa tai mantelimassaa
  • kermavaahtoa
  1. Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita hyvin.
  2. Lisää jauhojen joukkoon kermaviili ja kananmunat, sekoita tasaiseksi.
  3. Nostele pellille ruokalusikalla 4 isompaa ja 4 pienempää kasaa taikinaa. Tasoita kasat samaan tapaan kuin rieskat.
  4. Paista 200 asteessa 15 minuuttia.
  5. Lusikoi pohjien päälle ensin hilloa ja sitten reilusti kermavaahtoa. Aseta hatut kermavaahdon päälle ja koristele pullat tomusokerilla ja kookoshiutaleilla.



"Huru huru huru huru,
pitkiä pellavia-a-a
ja hienoja hamppuja-a,
räätikkäitä ku nurkanpäitä
ja nauriita kuin lautasia,
papuja ku pähkinöitä
ja perunia ku pulleroi!
Ja tupakkikultaa kans
isän piipun päähän!"


- Eeva Kristiina Matintytär Hänninen, Loimaa 1935



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!