sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Gluteenittomat bataattirieskat



Joulukuu on jo pitkällä ja jouluvalmistelut vauhdissa.
Meillä on tänä vuonna poikkeuksellinen jouluaatto.
Vuosia on suku kokoontunut aattona 
Vallattoman Keittiön pöydän ympärille,
mutta tänä vuonna palaamme mummolan pöytään.

Niinpä minusta on tuntunut oudon toimettomalta.
En ole tärissyt joulumenuiden ja kauppalistojen kanssa.
Ihanaa!

Kaupasta tarttui kuitenkin mukaan valmista bataattisosetta.
Bataattilaatikon sijaan tein soseesta bataattirieskoja.
Itseasiassa olemme syöneet jo kolme settiä kyseisiä leipiä...
Ylihelppoja! ja ylihyviä!


 Gluteenittomat bataattirieskat (8kpl)

  • 400 g bataattisosetta
  • 1 dl hirssijauhoa
  • 1 rkl psylliumia
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 kananmunaa
  1. Laita uuni kuumenemaan kiertolämmölle 200 asteeseen.
  2. Sekoita kuivat aineet ja kananmunat bataattisoseen joukkoon.
  3. Jaa taikina lusikalla kahdeksaksi keoksi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
  4. Tasoita bataattikeot lusikalla pyöreiksi rieskoiksi.
  5. Paista rieskoja 15 minuuttia.
  6. Herkuttele tai pakkaa viemisiksi ystävälle!


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti ja kuten huomaat vastauksen viipymisestä, niin blogin pitäjä on ollut hiukan hitailla viime aikoina :)

      Poista
  2. Kiitos mielettömän hyvästä ohjeesta! Toimi myös porkkanasoseesta, kun pisti joukkoon hieman siirappia. Nam! Ja toimi myös erinoimaisina pizzapohjina, sitäkin tuli testattua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :)
      On kiva, että reseptit päätyvät käyttöön.

      Poista
  3. Tosi hyviä tuli, tosin hirssijauhoja ei ollut kaapissa vaan korvasin ne kaura- ja maissijauhosekoituksella - kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Tuo on parasta kokkailussa, että aina voi hiukan muokata reseptiä omiin tarpeisiin.
      Mekin teimme, taas!, satsin näitä rieskoja tänään. :)

      Poista

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!