sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Kesäkurpitsapaistos



Vielä oli kesäkurpitsaa jäljellä
ja kasvimaalta löytyivät syksyn viimeiset 
persiljat ja sipulinvarret.
Näistä syntyi herkullinen kesäkurpitsapaistos.
Paistoksen ohjeen löysin reseptien aarrearkistostani,
eikä minulla ole aavistustakaan, mistä se on peräisin.

Paistoksen pohjalla on sipulia ja tomaattikastiketta.
Kesäkurpitsa viipaloidaaan ja 
itketetyt viipaleet ladotaan tomaattikastikkeen päälle niin, 
että kastiketta on hiukan niiden välissäkin.
Pinnalle reilusti tuoretta persiljaa ja ruohosipulia,
juustoraastetta ja kermaa.

Paistos on nopea ja helppo lisuke ruoalle.
Paistos sopii myös sellaisenaan ateriaksi vaikkapa


Kesäkurpitsapaistos

Tomaattikastike:
  • 1 prk (500 g) paseerattua tomaattia
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 1 tl oreganoa
  • suolaa ja mustapippuria
Päälle:
  • n. 500 g kesäkurpitsaa
  • 0,5 dl persiljasilppua
  • 0,5 dl ruohosipulisilppua
  • 1,5 dl juustoraastetta
  • 1 dl kermaa
  1. Kuori ja pilko sipuli. Kuullota oliiviöljyssä.
  2. Lisää paseerattu tomaatti sipulin joukkoon, mausta seos oreganolla, suolalla ja mustapippurilla. 
  3. Purista valkosipulinkynnet tomaattikastikkeen joukkoon ja anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.
  4. Viipaloi kesäkurpitsa ja ripottele hiukan suolaa viipaleiden pinnalle.
  5. Kaada tomaattikastike uunivuoan pohjalle.
  6. Pyyhi talouspaperilla neste pois kurpitsaviipaleiden pinnalta ja asettele viipaleet lomittain tomaattikastikkeen päälle.
  7. Ripottele silputut yrtit ja juustoraaste tasaisesti kurpitsaviipaleiden päälle.
  8. Kaada lopuksi kerma yrttien ja juustoraasteen päälle.
  9. Paista 200 asteessa reilu 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!