Näytetään tekstit, joissa on tunniste luumu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luumu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Gluteeniton luumulimppu



Millainen talvisää teillä on?
Länsirannikolla on tällä viikolla riittänyt
sekä lunta että pakkasta.
Talvisista ulkoilukeleistä on täällä nautittu päivittäin.
Pakastin tyhjenee hurjaa vauhtia itsekeitetyistä mehuista,
kun lämmintä mehua tankataan termareihin
 ja lähdetään lammen jäälle luistelemaan.

Eväsleivät ja ruoka maistuvat ulkoilupäivinä.
Tällä kertaa leivoin muhkean limpun,
jonka maku hurmasi myös perheen ainoan 
tavallisesti tavisleipää syövän Kriittisen Ruokailijan.

Kuumensin gögipurkin lopun kattilassa ja 
lisäsin kattilaan pussillisen luumuja.
Soseutin pehmenneet luumut sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.
Jos teillä on kaikki glögit jo juotu,
niin sekamehu, puolukka- tai mustaherukkamehu korvaa glögin hyvin.

Limpun jauhoina käytin 
Viljatuotteen tummaa gluteenitonta jauhoseosta,
tattarirouhetta ja Risentan siemennäkkärisekoitusta.
Sekoituksessa on auringonkukan-, seesamin-, kurpitsan-, pellavan-, psyllium- ja chiansiemeniä.
Maustoin taikinan inkiväärillä.


Leipätaikina sai pyöriä yleiskoneen kulhossa 10 minuuttia,
jonka jälkeen muotoilin sen limpuksi jauhotetulla alustalla.
Limppu sai nousta pellillä, 
liinan alla, lämpöisellä vedellä täytetyn 
tiskialtaan päällä 45 minuuttia.
Melkoisen muhkeaksi limpuksi taikina kohosikin.


Gluteeniton luumulimppu

  • 200 g kivettömiä kuivattuja luumuja
  • 2 dl glögiä/marjamehua
  • 2 rkl psylliumia
  • 1 pss kuivahiivaa
  • 5 dl Viljatuotteen tummaa gluteenitonta jauhoseosta (sis. tattarijauho, perunahiutale, pellavarouhe ja psylliumsiemenkuorijauhe)
  • 1 dl tattarirouhetta
  • 1 dl siemensekoitusta (Risenta siemennäkkileipä -leivontasekoitus)
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1,5 tl suolaa
  • 5 dl luonnonjogurttia
  • 2 rkl siirappia
  1. Mittaa glögi/mehu kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja lisää luumut kattilaan. Keitä luumuja kymmenisen minuuttia, soseuta pehmenneet luumut sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi.
  2. Mittaa kuivat aineet yleiskoneen kulhoon ja sekoita.
  3. Kuumenna jogurtti +42 asteiseksi, sekoita luumusose ja siirappi jogurtin joukkoon ja lisää neste jauhojen joukkoon koko ajan sekoittaen.
  4. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia.
  5. Muotoile taikina limpuksi jauhotetulla alustalla ja nosta leivinpaperilla vuoratulle uunipellille kohoamaan.
  6. Kohota liinan alla lämpimässä paikassa 45 minuuttia.
  7. Paista leipää 200 asteisessa uunissa n. tunnin verran. Varmista kypsyys kopauttamalla limpun pohjaan, kumiseva ääni kertoo leivän olevan kypsä.


"Nirskuen ja narskuen,
puhuu herra Pakkanen.
Luonto nukkuu uneksuu,
metsässä on tammikuu."


Suloista sunnuntaita sinulle!
-Sari-

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluiset luumutryffelit



Tryffeleitä ja joulumakeisia,
vaihtoehtoja on monia.
Kriittinen Ruokailija haluaa jouluaaton jälkkäriksi 
ehdottomasti rusinafudgea (klik).
Fudge on melko makeaa,
joten ajattelin tehdä myös terveellisemmän
ja vähemmän makean vaihtoehdon.
Siispä tryffeleitä valmistamaan.

Päädyin käyttämään näiden tryffeleiden pohjaksi luumuja.
Luumujen joukkoon laitoin paahdettuja luomukookoslastuja,
kylmäpuristettua kookosöljyä, piparkakkumaustetta,
kardemummaa ja raakakaakaojauhetta.
Makeutin massaa hiukan kookossokerilla.
Pallerot on pyöritelty raakakaakaojauheessa,
jonka seassa on hiukan caylonin kanelia.

Tryffelipallerot maistuvat joulun mausteilta,
mutta eivät makealta.
Tryffelit toimivat erinomaisena makuparina glögin kanssa. 

Lahjavinkki:
Pakkaa tryffelit lasipurkkiin tai
kauniiseen rasiaan,
Piilota joulusukkaan ja
anna lahjaksi ystävälle.





Jouluiset luumutryffelit
(16 kpl)

  • 200 g kuivattuja luumuja
  • 100 g paahdettuja luomukookoslastuja
  • 2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä sulana
  • 1 tl piparkakkumaustetta
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 0,5 tl kardemummaa
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl kookossokeria
Pinnalle:
  • 1 rkl raakakaakaota
  • 0,5 tl caylonin kanelia
  1. Mittaa kaikki aineet leikkuuterällä varustettuun yleiskoneen kulhoon ja aja tasaiseksi massaksi.
  2. Pyörittele massasta pieniä palleroita.
  3. Kierittele tryffelit kaakaojauhossa, jonka joukkoon kaneli on sekoitettu.
  4. Nosta tryffelit kylmään jähmettymään.
  5. Tarjoa glögin kera.



Leppoisaa neljättä adventtia toivotellen,

-Sari-