maanantai 4. elokuuta 2014

Mustikkasmoothie

Mitä kuuluu sinun aamupalaasi?
Kuppi kahvia, mukillinen teetä vai aamupuuro?







Minä olen koukussa aamusmoothieen!
Smoothieainekset pyörimään ja aamu voi alkaa.








Omiin sekoituksiini kuuluu muutama vakioaine. Marjoja ja yrttejä vaihtelen vuodenajan ja tarjonnan mukaan.

Vakiosti kippaan koneeseen aina kuivattua nokkosta, pellavansiemenrouhetta ja lakkakääpäjauhetta. Siemenistä joko auringonkukansiemeniä tai kurpitsansiemeniä. Jogurttina käytän vaihdellen kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia. Niitä ämpäreissä myytäviä, tehän tiedätte ne?

Nokkoset olen kuivannut itse alkukesästä, mutta nokkostahan saa kuivattuna kaupasta. Miksi nokkosta? Luin joskus artikkelin siitä, kuinka nokkonen auttaa yliherkkyysreaktioissa. Nokkonen sisältää hurjan paljon hyviä aineita; piitä, c-vitamiiniä, rautaa ja kalsiumia + paljon muita hyviä ainesosia.

Lakkakääpäjauhetta eli reishiä olen ostanut luontaistuotekaupasta. Kiinalaiset kutsuvat sitä hyvän onnen yrtiksi ja henkisen energian lähteeksi. Reishiä voidaan käyttää antihistamiini-vaikutuksen vuoksi myös allergioiden hoitoon, monien muiden hyvien vaikutusten lisäksi.




Mikä on smoothiessa parasta? Marjat! Varsinkin kesän tuoreet, vastapoimitut marjat.

Kotimaiset marjat ovat parasta superfoodia. Mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, puolukkaa, karpaloita ja tyrniä. Siispä tänäänkin on suunnattava askeleet kohti mustikkametsää, jotta voi pyöritellä pirtelöitä myös talvella. Talviaikaan teen smoothiet pakastetuista marjoista. 

Tänä vuonna yrttiviljelmäni ovat nauttineet lämpöisestä kesästä ja tuottaneet satoa enemmän kuin koskaan. Niinpä olen lisännyt smoothiekannuun joka aamu muutaman oksan tuoreita yrttejä. Minttua, persiljaa, basilikaa ja oreganoa. Yrtit tuovat oman ihanan lisän smoothien makuun.




Mustikkasmoothie (2 annosta):

  • 1 tl kuivattua nokkosta 
  • 1 tl lakkakääpäjauhetta
  • 1 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 1 rkl kurpitsansiemeniä
  • tuoretta minttua
  • tuoretta persiljaa
  • 2 dl mustikoita
  • 2 dl turkkilaista jogurttia
  • 1 dl appelsiinimehua
  • (1rkl kylmäpuristettua kookosöljyä)
Mittaa kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Nauti!

En tokikaan mittaile aineksia joka aamu näin tarkasti, vaan kaatelen niitä kannuun näppituntumalla. Kokeilkaa ja vaihdelkaa marjoja, siemeniä ja yrttejä oman makunne mukaan. 

Ajatukseksi aamuusi:
"Nautin tästä päivästä!"





2 kommenttia:

  1. Makeeta!
    Meidän nuoriso on smoothieita tykännyt tehdä, mutta näin monipuoliset siemenet, yrtit ja muut ei sekaa löydy. Pitänee koittaa josko uskaltaisivat kokeilla turvallisen kaupan-purkki-mangon lisäksi muutakin.

    -Kimmo

    Ps. Ja onnittelut hienosta blogista.. Toivottavasti moni löytää siitä avun vilja-ongelmiin.

    VastaaPoista
  2. Nuorisolle terveisiä, että rohkeutta kokeiluihin, saattavat yllättyä positiivisesti. Mansikka, basilika ja lime toimivat myös mainiosti yhdessä.

    Ja kiitokset! Pikkuhiljaa yritän saada blogiin yhä laajempaa reseptiarkistoa.

    VastaaPoista

Kommentoi ja kysele.
Jätä viesti käynnistäsi.
Kiitos, kun poikkesit!